Ralli 27.08.2019

Romurallisirkus saapuu ensimmäistä kertaa Turkuun

Romurallia Loimaalla. Kuva: Mika Hurula.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna rallin SM-sarjan finaaliosakilpailun, SM Salo-Turku Rallin, yhteydessä järjestettävässä Metsämäki Motor Show’ssa yhtenä ohjelmanumerona on romuralli. Lajin historia kertoo, että kisat järjestetään ensimmäistä kertaa ikinä Turussa, kun laskennassa otetaan huomioon viralliseksi luokitellut kilpailut.

SM Salo-Turku Ralli ajetaan nimensä mukaisesti Salon ja Turun alueilla perjantaina ja lauantaina 27.-28. syyskuuta. Lauantain ja koko kilpailun viimeinen erikoiskoe ajetaan yleisöerikoiskokeen muodossa Turussa Metsämäen raviradalla, jonne rakentuu Metsämäki Motor Show.

Motor Show’ssa tapahtumaa riittää heti porttien aukeamisen jälkeen, kun ohjelmassa on näytösajoja, rompetoria ja paljon muuta autourheilumannaa. Yksi mielenkiintoisin ohjelmanumero on romuralli.

Romurallissa tavoitteet ovat selkeät, kun voittajaksi julistetaan viimeinen liikkuva auto. Toisiin törmätään 30 m x 30 m -kokoisella areenalla lähinnä peruuttaen tärkeiden osien suojaamiseksi. Salon Urheiluautoilijoita edustava Elmo Koskenvuori on tuttu näky romurallivarikolla, kun takana on jo lähes 10 vuotta kisojen kiertämistä. Neljän edellisen vuoden ajan Koskenvuori on osallistunut jokaiseen SM-sarjan kilpailuun, joita on 3-4 vuodessa.

– Onhan tämä aika päätöntä touhua rehellisyyden nimissä, mutta ainakin tällä saa ajatuksen pois arjesta, mitä itse kukin joskus kaipaa. Kisoissa on aina hyvä meininki ja toisia autetaan kilpailutilanteesta huolimatta. Ei ole sitä hampaat irvessä -meininkiä toisin kuin monessa muussa autourheilulajissa tänä päivänä. Itse olen myös rallissa toiminut kartturina viime vuodesta alkaen ja erot kilpailun varikoilla on huomattavat, Koskenvuori kuvailee.

Elmo Koskenvuori on erittäin kokenut romurallikuljettaja. Kuva: Mika Hurula.

Romuralliin saa osallistua, kun ikää on 15 vuotta eikä kilpailijoilta täten vaadita ajokorttia. Lajin sääntökirja on muutenkin lyhyt ja tiivis, autourheilua tunteville jopa löyhä. Kuljettajan turvavarusteina toimivat lähinnä kypärä, turvavyöt sekä rautapalkki oven ulkopuolella. Koskenvuori vakuuttaa kuitenkin, että laji on turvallinen siinä missä esimerkiksi rallikin.

– Vaikka laji näyttää hurjalta katsojan silmissä, suurempiin riskitekijöihin on varauduttu eikä lajin historiaan mahdu kovinkaan montaa vakavaa onnettomuutta. Mitä nyt joskus joku pikkusormi saattaa venähtää tai kylkiluut ottavat osumaa, joten hyvin maltillisilla ihmisvaurioilla on selvitty. Joka kisassa autot kuitenkin katsastetaan ja puuttuviin turvallisuustekijöihin kiinnitetään huomiota. Itse käytän pakollisten turvavarusteiden lisäksi HANS-niskatukea, joka on myös yleistymässä lajin sisällä ja se on hyvä niin.

Romuralli ja ekologisuus ovat sanoina varmasti monille vaikea mahduttaa samaan lauseeseen, mutta kilpailujen päätteeksi kaikista liikuntakyvyttömistä autoista poistetaan nesteet ja viedään kierrätykseen kilpailunjärjestäjän toimesta. Autot ovat periaatteessa ennen kilpailua jo valmiiksi jonkun toimesta hylättyjä, joten tätä kautta ne saadaan varmasti pois ihmisten pihoilta jatkojalostukseen. Näin myös ekologisuus voidaan yhdistää hyvinkin lajin perusideoihin.

Koskenvuori itse ajaa kilpailun juuri hankkimallaan Mazda 323:lla, joka nimettiin haastattelua tehdessä osuvasti “Nipponiksi”, sillä autoille kun yleensä annetaan romurallia varten toinen toistaan mielenkiintoisempia nimiä. Myös osa kuljettajista ajaa taiteilijanimillä, joita ovat edellisen kilpailun osallistujaluetteloa katsomalla sellaiset kuten Tuho Urmas, HubbaBubba ja Nulikka.

Vaikka kilpailu ei tässä kohtaa kuulu SM-sarjaan, vaan ajetaan näytösluontoisesti, ei osanottajia ollut vaikea löytää. Koskenvuori vakuuttaakin, että se ei kilpailun tasoon vaikuta, vaan kaikki ajavat voitto mielessään kuten normaalissa SM-osakilpailussakin.

Metsämäki Motor Show’n portit aukeavat yleisölle kello 13:30 ja romuralli alkaa alkuerillä kello 14. Liput tapahtumaan maksavat 15€ / henkilö. Myös kaikki erikoiskokeet kattava rallipassi (25€) oikeuttaa sisäänpääsyyn Motor Show’hun. Alle 12-vuotiaat pääsevät tapahtumaan maksavan aikuisen kanssa ilmaiseksi. Liput tulevat myyntiin myös ennakkoon syyskuun alussa Tiketin verkkokaupassa ja myyntipisteissä kautta maan.

SM Salo-Turku Ralli

www.saloturkuralli.fi

Metsämäki Motor Show

www.facebook.com/saloturkuralli

www.instagram.com/rallismsaloturku

www.twitter.com/saloturkuralli

Teksti: Patrick Rupponen.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli