Ralli 14.12.2016

Riihimäki-ralli ajetaan jälleen SM-osakilpailuna 

WRC2-luokan tuore maailmanmestari Esapekka Lappi voitti edellisen SM-Riihimäki-rallin ja myös vuoden 2012 rallin Suomen mestaruuden. Kuva: Marko Mäkinen

Todella komean ja pitkän historian omaava Riihimäki-ralli ajetaan 20. toukokuuta jälleen SM-osakilpailuna. Edellisen kerran Riihimäen Urheiluautoilijat järjesti SM-rallin talvella 2012.

Riihimäki-ralli on järjestetty jo 40 kertaa, eli kyseessä on yksi komeimman historian omaavista kansallisista ralleista. Ensimmäisen kerran Riihimäki-ralli, joka on perinteisesti kaasuteltu talvella, ajettiin vuonna 1960.

Riihimäki-ralli oli rallin SM-sarjan legendaarinen avauskilpailu 60-, 70-, 80- ja vielä 90-luvullakin. Tuorein SM-sarjan avauskilpailun status RiiUA:n rallilla on vuodelta 2012.

Riihimäen UA on järjestänyt 2010-luvulla viisi rallia, ja ne kaikki ovat olleet arvokilpailuja. Vuoden 2012 SM-sarjan avausosakilpailua edelsi tammikuussa 2011 ajettu Historic Rally Trophyn avausosakilpailu. Vuosina 2010, 2014 ja 2015 Riihimäellä ajettiin F-cup-rallisarjan pisteistä.

Talviralleistaan tunnettu RiiUA järjesti vuoden 2015 rallin syksyllä, mikä antoi hyvät eväät tulevan SM-osakilpailun järjestämiselle. Toukokuussa kaasuteltava Riihimäki-ralli tarjoaa edellisistä Riihimäen UA:n ralleista tuttuja elementtejä, joihin kuuluu muun muassa kaupunkialueella ajettava yleisöerikoiskoe. SM-osakilpailussa kilpailijat saavat tutustua erikoiskokeisiin perjantaina 19.5.

SM-rallisarjan seitsemästä osakilpailusta kolme ajetaan talvella. Riihimäki-ralli avaa sarjan kesäkauden Rovaniemen, Mikkelin ja Kuopion talvirallien jälkeen. Riihimäki-rallin jälkeen SM-pisteistä ajetaan vielä Kouvolassa, Uudessakaupungissa ja Tampereella.

Teksti: Pekka Virtanen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli