Road Racing 16.04.2019

Rico Salmelan ensimmäinen RFME Moto4 -kilpailu ajettu

Rico Salmela avasi kautensa Espanjassa Moto4-luokan kilpailussa. Kuva: Rico Salmela -tiedotus.

11-vuotias ratamoottoripyöräilijä Rico Salmela osallistui ensimmäiseen RFME Moto4 -luokan kilpailuunsa Espanjan Jerezissä viikonloppuna.

Salmela sijoittui 12:ksi. Salmela sai viikonlopun aikana tiiminsä kanssa parannettua pojan kyytiä melko mukavasti.

– Vähän oli vielä vaikeaa kokemuksen puutteen vuoksi, mutta tässä se karttuu, Salmela muistutti.

Salmela ajoi aika-ajossa 17:teen lähtöruutuun, eli aika tarkkaan keskelle ajajajoukkoa.

– Sain kisaan hyvän startin ja nousin ensimmäiseen mutkaan kympin sakkiin. Pystyin taistelemaan kärkiporukassa yli puolet kisasta! Ihan ei vielä kyyti riitä kärkeen, mutta ei se ole kaukanakaan.

– Kisasta ei tilanteita puuttunut, koska taso on kova ja tasainen. Välillä olin 18:s, mutta pystyin viimeisellä kierroksella kipuamaan oman ryhmän kärkeen ja pidin paikkani ruutulipulle ollen 12.

Salmela odottaa innolla seuraavaa kilpailua, mikä ajetaan toukokuun lopulla Barcelonassa Catalonian radalla. Sarjan kaikki radat ovat Salmelalle uusia.

– Onneksi on ammattitaitoinen tiimi ja tukijat taustalla, joten homma toimii.

Rico Salmela oli tyytyväinen otteisiinsa. Kuva: Rico Salmela -tiedotus.

Tulokset

Rico Salmela taustajoukkojensa kanssa Jerezissä. Kuva: Rico Salmela -tiedotus.

Teksti: Rico Salmela -tiedotus / Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing