Karting 26.03.2018

Ranska tarjosi Team Mad-Croc Karting Finlandille onnistumisia ja pettymyksiä

Ranskassa ajettiin viikonloppuna Euroopan IAME-sarjan avausosakilpailu. Kuva: Team Mad-Croc Karting Finland

Viiden kuljettajan voimin Euroopan IAME-sarjan avausosakilpailuun osallistunut Team Mad-Croc Karting Finland jäi tavoitteistaan, mutta sai kokea myös positiivisia yllätyksiä. 

Vaikka Team Mad-Croc Karting Finlandin kuljettajaviisikon Euroopan IAME-mestaruussarjan avauskilpailun tavoitteeksi asetetut finaalipaikat jäivät pääosin haaveiksi, tarjosi Ranskan Circuit International de Salbris -radalla ajettu viikonloppu myös onnistumisia.

Mini-luokassa kilpailevan Tomas Hassisen nopea kehitys sai tiimipäällikön myhäilemään. Viikonlopun aikana Hassisen ero kärkeen kaventui noin sekunnilla ja kilpakumppanit alkoivat löytyä jo ryhmän keskivaiheilta. Nuorukaisen viikonlopun sijoitus oli Mini-luokan finaalin kahdeksas sija.

– Tomaksen jatkuvasti paranevat otteet antavat odottaa hyviä suorituksia Suomen sarjasta, tiimipäällikkö Petri Ovaska totesi.

Junior-luokassa Philipp Danileiko ja Jasper Hassinen jäivät sen sijaan tavoitteestaan, ja kaksikon tulokseksi kirjattiin Second Chance -erän sijat 10. ja 11.

– Junior-luokan kaksikollemme viikonlopusta kertyi kuitenkin arvokkaita ajettuja kierroksia sekä kansainvälistä kilpailukokemusta, joista molemmat voivat osoittautua kallisarvoisiksi kauden kuluessa, pohti Ovaska.

Kovatasoisen Senior-luokan kuljettajakaksikko Valtteri Valkeejärvi ja Tuisku Ovaska jäivät niin ikään finaalipaikasta. Valkeejärvi sijoittui Second Chance -lähdössä sijalle 26. ja ”B-finaaliin”, Komet Cup -lähtöön, itsensä ajanut Ovaska joutui jättämään kisan kesken kolarin vuoksi.

– Vaikka tavoitteesta jäätiinkin, oli Valtterin suoritus hyvä, kun ajatellaan, että kyseessä oli hänen ensimmäinen ajokertansa tälle kaudelle. Tuiskun viikonloppu alkoi hyvässä vauhdissa, mutta perjantain ja lauantain tärkeitä sessioita hidastivat tekniset ongelmat, jotka onnistuimme ratkaisemaan vasta sunnuntaina, manasi Ovaska.

Seuraavaksi Team Mad-Croc Karting Finlandin kuljettajat nähdään viivalla jo tulevana viikonloppuna, kun vuorossa on Belgian Mariembourgissa ajettava IAME International Open.

– Aloitamme treenit Belgiassa jo huomenna. Lisäksi olemme pohtineet mahdollisuutta osallistua huhtikuun lopussa ajettavaan Benelux-maiden mestaruussarjan Span osakilpailuun, mutta se riippuu yhä epävarmasta kotimaan kauden aloitusajasta, Ovaska lopettaa.

Team Mad-Croc Karting on pitkän historian omaava suomalainen karting-tiimi, joka kilpailee IAME/X30-sarjoissa. Tiimin seuraava kilpailu on 28.3.-1.4.2018 Karting Des Fagnes -radalla Mariembourgissa, Belgiassa ajettava IAME International Open.

Teksti: Team Mad-Croc Karting Finland Tiedotus

Team Mad-Croc Karting Finland hakee menestystä Ranskasta

Uusimmat

Lisää aiheesta

Karting