Rallicross 29.08.2018

Rallycross Festival Kouvola oli menestys – Yli 7000 katsojaa ja maailmanmestari tykkäsivät

Suomalaisille hyvin tuttu Petter Solberg (oik.) kehui Rallycross Festival Kouvolan järjestelyjä samalla kun seurasi poikansa Oliverin suorituksia tarkkaavaisena. Kuva: Tomi Hänninen

Viime viikonloppuna Kouvolan Tykkimäen moottoriradalla ajettu Rallycross Festival onnistui yli odotusten. Ensi kertaa samassa tapahtumassa kilpailtiin Suomen ja Pohjoismaiden Rally X Nordic -mestaruuspisteistä parhaimmillaan yli 30 SuperCarin voimin, mikä on ennennäkemätön määrä. Ainutlaatuisuus näkyi myös penkalla, sillä heti ensimmäisenä kilpailupäivänä ennätysyleisö eli kiihkeästi tapahtumissa mukana.

Kouvolassa nähtiin maailmanluokan kilvanajoa, hienoja autoja ja kansainvälistä tunnelmaa. Ei ihme, että legendaarinen Petter Solberg, rallin sekä rallicrossin maailmanmestari ja finaalissa toiseksi ajaneen Oliverin isä kehui vuolaasti kilpailua:

– Oliverilla oli hieman moottoriongelmia, jotka veivät ihan parhaan terän ajosta, mutta lopulta ihan ok. Olihan tämä aivan huipputapahtuma. Hienosti järjestetty, paljon asiantuntevaa yleisöä ja itse lähdöt rallicrossia parhaimmillaan. Tiukkaa kisaamista ja tasaisia lähtöjä. Aivan mahtava tunnelma kuten Suomessa aina, lajin väriläiskänä tunnettu ja edelleen rallicrossia MM-tasolla ajava norjalainen summasi.

Kouvolassa ajettiin yksi Rally X Nordic -sarjan eli käytännössä Pohjoismaisen mestaruussarjan osakilpailu. Sarjassa ajetaan SuperCareilla ja pykälää kesymmillä Liteillä, joita ei Suomessa ole. Sarjat ja lähdöt saatiin hyvin mahdutettua viikonlopun ohjelmaan ja suomalaisyleisö piti näkemästään. Niin myös sarjan kilpailunjohtaja Ian Davies.

– Tämä oli meille aivan unohtumaton ensivisiitti Kouvolaan. Rata täytti siihen asetutut odotukset ja näimme loistavaa kilvanajoa. Mahtava yleisömäärä sai nauttia hienosta rallicrossista, kehui Davies, joka alun ihmettelyn jälkeen vakuuttui suomalaisten taidosta järjestää ykkösluokan rallicross-tapahtuma.

SM-sarjan ja Rally X Nordic -sarjan SuperCarien välillä nähtiin upeita taisteluja yli 30 kuljettajan kesken. Kuva: Toni Ollikainen/AKK

Kilpailun järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, AKK Sports Oy:n Sami Heiskanen otti kiitokset tyytyväisenä vastaan.

– Hyvin tosiaan meni ja onnistuttiin vetämään tapahtuma suunnitellusti, vaikka joku epäilikin, että on liian iso työ yhdistää SM ja RallyX Nordic samaan tapahtumaan. Onko nyt ajettu paras formaatti vai pidetäänkö sarjat tapahtumassa erillään, sitä analysoidaan ja keskustellaan myös kuskien kanssa. Nyt ainakin näytettiin, että homma toimi, mistä kiitos koko oman porukan venymiselle, Kouvolan kaupungille ja Tykkimäen radalle. Hyvällä yhteistyöllä asiat saatiin luistamaan, vaikka ainahan näissä uusissa jutuissa on säätämistä. Tämä on huippupaikka järjestää kisoja ja oli hienoa kuulla kiitokset myös kuskeilta. Nyt alkoivat tosin jo varikon rajat tulla vastaan, kun tiimien porukkaa oli niin paljon ja isolla kalustolla. Samoin kävi vähän parkkialueiden kanssa, kun väkeä tuli heti aamulla runsaasti paikalle. Sää suosi, joten ei voi olla kuin tyytyväinen. Ensi vuonna tehdään vielä parempi.

Myös Kouvolan kaupungin edustajat olivat kokonaisuuteen tyytyväisiä ja tapahtuman onnistuminen varmasti auttaa kisa-alueen käyttöpohdiskeluissa, kun radan uutta vuokrasopimusta neuvotellaan syksyllä.

– Kouvola on urheilukaupunki monella mittarilla ja moottoriurheilu on yksi tärkeä urheilumuoto kaupungissamme, viestitti kaupunginjohtaja Marita Toikka.

Suomalainen rallicross on elänyt hieman Ruususen unta ja Rallycross Festivalilla haettiin taas vauhtia näyttävään ja erittäin yleisöystävälliseen lajiin. Samaa työtä tekee myös RX Academy, joka ajatti autojaan Kouvolassa ja on osa AKK Motorsportin valmennuskokonaisuutta. Akatemiaohjelma on saanut hyvän jalansijan ja avaa mahdollisuuksia päästä lajissa eteenpäin.

AKK:n tavoitteena on luoda Suomeen huippuluokan kansainvälinen rallicross-tapahtuma, jotta vastaisuudessakin voidaan tarjota omille kuljettajille mahdollisuuksia kokeilla miltä meno tuntuu, kun kirittäjinä on ihan huippukuskeja. Kouvolassa ajettiin 2014 MM-tittelistä ja suunnitelmat uudesta isosta Suomen kisasta saivat viime viikonlopun myötä hyvää vetoapua. Rallicross on kansainvälisesti isossa myllerryksessä, kun lajin MM-sarja siirtyy täyssähköisiin autohin kaudella 2020. Sen myötä lajin muut sarjat kokevat selvää uudistumista ja siihen kehitykseen on Suomen hyvä lähteä mukaan. Eväitä on ainakin järjestelyiden ja kuljettajien puolesta.

Teksti: AKK Viestintä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallicross