Rallisprint 14.09.2017

Rallisprintin SM-sarjassa siirrytään soralle – Leppävirralla mukana yli 150 kilpailijaa

Rallisprintin Suomen mestari vuosimallia 2000, hämeenkyröläinen Jari Lamminsivu on tällä hetkellä SM-sarjan pisteissä yhdeksäntenä. ”Jaltsu” Lamminsivu on mukana myös SM-sarjan viidennessä osakilpailussa Leppävirralla. Kuva: Taneli Niinimäki

Rallisprintin SM-sarjan kesätauko on ohitse. Sarjapisteitä ajetaan lauantaina 16.9. Leppävirralla. Leppävirta Racing Teamin järjestämä kilpailu, PT EnergiaPoraus SM-rallisprint käynnistyy ensi lauantaina kello 12 ensimmäisen kilpailijan lähtiessä Mustinmäen perinteiselle 2,9 kilometrin pituiselle reitille.

Leppävirran kilpailu on kauden neljäs. Kausi alkoi helmikuussa kahdella talviosakilpailulla, jolloin pisteistä ajettiin Kuopiossa ja Siikajoella. Toukokuussa kilpailtiin pikipinnalla, sarjan asvalttiosakilpailut ajettiin Raahessa ja Kauhajoella. Leppävirran kilpailussa päästään soralle, myös kauden viimeinen SM-osakilpailu lokakuun puolivälissä Huittisissa kilpaillaan soralla.

SM-rallisprintin yhteydessä kilpaillaan paitsi kaksi- ja nelivetoisten suomenmestaruudesta, myös rallisprintin Suomen juniorimestaruudesta sekä senioreiden, naisten, nuorten sekä V1600-luokan Suomi Cup -mestaruuksista. Ja Mustinmän kilpailu on näiden lisäksi myös AKK:n Itä-Suomen alueen aluemestaruusosakilpailu. Tämä tietää sitä, että mukaan on tulossa maamme nopeimman sarjan kovimmat kuljettajat.

Leppävirran kilpailuun on ilmoittautunut peräti 157 kilpailijaa, mukana ovat kaikki Suomen huiput.

Kaksivetoisissa neljän SM-osakilpailun jälkeen pistejohdossa on parkanolainen Mikael Vuotari, hänellä 45,5 pistettä. Väkivahvaa takavetoista Toyota MR 2 -autoa käskyttävä Vuotari yrittää Leppävirralla pitää takanaan sarjapisteissä toisena olevaa laihialaista Mika Lemmettiä. Hän kilpailee takavetoisella Toyota Starletilla. Pisteitä Lemmetillä on 42,5.

Kolmantena sarjapisteissä on kauden aikana Opel Kadettilla ja Ford Escortilla kilpaillut kuortanelainen Jukka Vähämäki. Pisteitä hänellä on 41,5. Leppävirralla Vähämäki kilpailee Opel Kadettilla.

Vaikka kuudesta osakilpailusta on nyt ajettu jo neljä, jo nyt on varmaa, että mestaruuspisteiden tavoittelu jatkuu vielä Leppävirroillakin tiukkana. Vaikka osakilpailustaan voittaja saa luokasta riippuen joko 10 tai 11 pistettä, esimerkiksi nelivetokaluston sarjassa lajin erityismiesten ja useita suomenmestaruuksia takavuosina jo keränneet Mäntsälän Tomi Hallia ja Raahen Pekka Keski-Korsu ovat saaneet toisistaan eroa vaivaiset puoli pistettä. Kuusinkertaisella mestarilla Hallialla on kasassa 40 pistettä ja Keski-Korsulla 39,5 pistettä.

Kolmantena SM-pisteissä on härmäläinen Jari Koski, hänellä pisteitä on 32. Koko kärkikolmikko ajaa nelivetoisilla Mitsubishi Lancereilla.

Mustinmäen kilpailussa on aivan erityistä latausta, sillä peräti kaksi seuran kilpailijaa hallitsee tällä hetkellä omien sarjojensa kärkipaikkoja. Valtteri Kauhanen on voittanut juniorimestaruussarjan tähän mennessä ajetut kaikki neljä osakilpailua ja johtaakin 72 kilpailijan sarjaa jo 11 pisteellä. Mutta vaikka johto on näin selkeä, on aivan varmaa, että mies ”laulattaa” Opeliaan täysillä myös kotiyleisön edessä.

Myös Suomi Cupin senioreissa johtopaikka on isäntäseuran kilpailijalla. Timo Malava johtaa tätä luokkaa kolmella osakilpailuvoitolla ja yhdellä kakkossijalla. Kuopion Jari Pehkonen samoin kuin Nokian Tarmo Ollila pistävät kuitenkin Timolle tiukasti hanttiin, sillä Pehkonen tulee Malavasta kahden ja Ollila taas Pehkosesta samoin kahden pisteen päässä.

Tarkat pistetilanteet löytyvät täältä

Täydellinen osallistujaluettelo täältä

Reitin varrelle hyvät kulkuyhteydet

Kilpailupaikka, Leppävirran Mustinmäki, sijaitsee Leppävirran kirkonkylän itäpuolella, kantatien numero 534 välittömässä läheisyydessä.

Kilpailijapalvelut varikkoineen ja kilpailutoimistoineen sijaitsevat Mustinmäen entisellä kyläkoululla. Yleisöä kilpailun johtajana perinteisesti toimiva Jari Tuhkanen sitä vastoin opastaa saapumaan kilpailureitin varrelle joko Kurjalanrannantien kautta Mustinmäentielle ns. hautausmaan risteykseen tai sitten Hankiahontien kautta vauhdikkaitten S-mutkien tuntumaan.

– Näiden kautta pääsee kätevästi reitin varrelle hyville pysäköinti- ja katselupaikoille. Näissä voi nauttia vauhdikkaiden ajolinjojen lisäksi myös kisakuulutuksesta ja hyvistä ravintolapalveluista, vuosikymmeniä autourheilua tehnyt ja itsekin kilpaillut kilpailun johtaja Jari Tuhkanen opastaa.

Teksti: Eero Wihuri,, rallisprintin SM-sarjan tiedottaja

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallisprint