Ralli 23.01.2018

Rallin MM-sarja käynnistyy Monte Carlosta – Mukana viisi suomalaista

Toyota Gazoo WRC lähtee Tommi Mäkisen johdolla toiseen MM-kauteensa. Kuva: Toyota Gazoo WRC

MM-rallivuosi käynnistyy tällä viikolla klassisella Monte Carlon rallilla. Kauden avauskilpailu kerää viivalle viisi suomalaiskuljettajaa, jotka kaikki taistelevat omien luokkiensa kärkisijoista. Toyotan WRC-tehdastallissa MM-pisteitä metsästävät Jari-Matti Latvala ja Esapekka Lappi. WRC2-luokassa sinivalkoiset toiveet kääntyvät Fordin Teemu Sunisen ja Skodan Kalle Rovanperän puoleen. Kaksivetoisten WRC3-luokassa suomalaisedustajana nähdään Taisko Lario Peugeotilla.

Monte Carlo on rallin MM-sarjan ikoni, joka on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kuulunut sarjaan vuodesta 1973 alkaen. Rallina Montella on vieläkin pidemmät perinteet, sillä ensimmäistä kertaa ruhtinaskuntaan kokoonnuttiin silloisen matkailuajon merkeissä jo vuonna 1911.

Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila. Kuva: Toyota Gazoo Racing

Jari-Matti Latvala, WRC, Toyota Yaris WRC #7, Toyota Gazoo Racing WRC

– Viime vuosi oli ensimmäinen Toyotalla ja opimme sen aikana paljon. Meille selvisi, missä asioissa meidän pitää parantaa. Nyt olemme valmiina toiseen kauteen, ja uskon, että olemme erittäin kilpailukykyisiä. Meillä on koossa kova kuljettajakolmikko, joista jokainen nappasi voittoja viime vuonna. Tilanne on tiimin kannalta erittäin hyvä, sillä kaikki meistä jahtaavat voittoja myös tällä kaudella. Saimme jo viime vuonna hyvän tuloksen täältä, kun ajoimme toiseksi Toyotan debyyttikilpailussa. Se sivuaa parasta tulostani täällä. Silloin meille oli tärkeää ajaa ehjä kilpailu. Sama pätee myös tänä vuonna, mutta haluamme samalla päästä myös kunnon vauhtiin.

Lähde: Toyota Gazoo Racing

Esapekka Lappi ja Janne Ferm. Kuva: Toyota Gazoo Racing

Esapekka Lappi, WRC, Toyota Yaris WRC #9, Toyota Gazoo Racing

– Tämä on urani ensimmäinen kokonainen kausi MM-sarjassa WRC-kalustolla, ja siihen on suhtauduttava eri lailla kuin aiempiin vuosiin: suoritusten pitää olla tasaisia läpi kauden. Kauden alkupuolella on kisoja, joista minulla ei ole paljoa kokemusta, ja Monte Carlo on yksi niistä. Tässä rallissa kokemuksesta on apua, joten minun tavoitteeni on päästä ajamaan kaikki erikoiskokeet. Myöhemmin kauden aikana on tulossa kisoja, joista minulla on enemmän kokemusta, ja niissä vauhtini on parempaa. Olemme valmistautuneet kauteen huolella – sekä auton että kuljettajan suorituskykyä on pyritty parantamaan.

Lähde: Toyota Gazoo Racing

Teemu Suninen. Kuva: M-Sport Ford World Rally Team

Teemu Suninen, WRC2, Ford Fiesta R5 #33, Ford M-Sport Ford WRT

– Tämä on vasta toinen Monte Carlon rallini, joten minulla ei todellakaan ole liikaa kokemusta näistä teistä. Päätavoitteeni on ajaa hyvin, vaikka olosuhteet olisivat vaikeat, ja sitähän ne yleensä täällä ovat. WRC2-luokka on erittäin kovatasoinen, mutta aion yrittää parhaani ja ammentaa oppia mahdollisimman paljon. M-Sportilla on erinomaiset, kokeneet tallikaverit ja Sebastien Ogier on paras mahdollinen oppi-isä. Kaikki täällä ovat hyvin avoimia ja auttavat mielellään, joten tämä on minulle paras paikka olla ja oppia lisää.

Taisko Lario. Kuva: Bastien Roux

Taisko Lario, WRC3, Peugeot 208 R2 #62

– Tavoitteena on voittaa luokan maailmanmestaruus ja kisakausi lähtee käyntiin legendaarisesta Monte Carlon rallista. Ensimmäinen kerta Monten jään liukastamilla vuoristoteillä on varmasti haastava, mutta täyttä pottia me lähdemme silti hakemaan. Uskon, että liukas keli sopii meille, kun vain muistetaan pitää maltti mukana.

Kalle Rovanperä. Kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Kalle Rovanperä, WRC2, Skoda Fabia R5 #73

– Ralli tulee varmasti olemaan haastava, sillä eri olosuhteita riittää. Nyt tähän mennessä nuotituksen aikana tosin jäätä on ollut aika vähän, mutta se on sitäkin arvaamattomampaa. Sitten kun siihen vielä lisätään pimeys, niin tarkasti täytyy mennä. Tavoite on päästä maaliin ja saada kaikki erikoiskokeet ajettua, jotta kilometrejä kertyy mahdollisimman paljon.

Toyota Yaris WRC 2018 Kuva: Red Bull Content Pool

Monte Carlon MM-ralli 2018: Rengasrulettia huimilla vuoristoteillä

Monte Carlon klassikkokisa tarjoaa joka vuosi rallikansalle jännitystä kuin ruhtinaskunnan maailmankuulu rulettipöytä konsanaan. Meri-Alpeilla kiertelevän rallin suurin jännitys liittyy sääolosuhteisiin. Yhden erikoiskokeen aikana tien pinta voi vaihdella kuivasta asfaltista jäähän ja lumeen. Rengasvalinnoissa kokemus ja tiimien sääryhmät näyttelevät suurta roolia, mutta myös rouva fortunalla on osuutensa, aivan kuten ruletissakin.

Suomalaisten saldo Monte Carlossa on viime vuosien aikana ollut laiha. Korkeimmalle korokkeelle on suomalaisässistä viimeksi kiivennyt Marcus Grönholm vuonna 2006. Monte oli telakalla MM-sarjasta vuodet 2009-2011, ja sen jälkeen sitä ovat hallinneet ranskalaiskuljettajat. Sebastien Ogier on kuitannut voiton nimiinsä jo neljä kertaa peräkkäin.

Vuonna 2018 Monte Carlossa ajetaan 17 erikoiskoetta ja 395 EK-kilometriä neljänä päivänä. Peli avataan torstai-illan pimeydessä ajettavilla Thoard – Sisteronin ja Bayons – Breziersin erikoiskokeilla. Avausilta ei ole helppo, sillä pimeässä ajetaan 62 erikoiskoekilometriä. Perjantaina on luvassa rallin pisin päivä, kun rallikaravaani kurvaa kolme erikoiskoetta kahteen kertaan ja kilometrejä kertyy 144.

Lauantaina rallissa ajetaan viisi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 117 kilometriä. Monte Carlon päätöspäivänä sunnuntaina on vielä neljä erikoiskoetta, ja rallin huipentava viimeinen erikoiskoe, lisäpisteitä tarjoava La Cabanette – Col de Braus starttaa Suomen aikaa kello 13.18.

Kilpailun kotisivuille tästä.
Kilpailuun ilmoittautuneiden listaan tästä.
Kilpailun reittiaikatauluun tästä.

Erikoiskokeiden määrä: 17
Erikoiskoekilometrejä: 388,59 km
Kilpailun kokonaispituus: 1642,40 km

Liveseuranta ja ajankohtaiset uutiset rallin MM-sarjan kanavista

Ralliradio, reaaliaikaiset tulokset sekä sosiaalisen median ja WRC+ palvelun kautta runsaasti päivittäisiä ekstrasisältöjä – kaiken tämän ja paljon muuta löydät rallin MM-sarjan kanavista.

Wrc.com »
twitter.com »

facebook.com »
instagram.com »
youtube.com »

MM-rallit Suomen televisiossa Nelonen Prolta ja Ruutu+:sta

Monte-Carlon MM-rallin lähetysajat »

MM-rallien kohokohdat maksutta Red Bullin netti-TV:stä. Katso Red Bull TV:n räätälöityjä kisalähetyksiä mobiilin, lap topin tai smart tv:n kautta. Kauden tulevat lähetykset »

Neste Rallin kanavista ajankohtaista sisältöä läpi MM-kauden

nesterallyfinland.fi »
twitter.com »
facebook.com »
instagram.com »
youtube.com »
#RallyFinland

Teksti: Neste Ralli Viestintä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli