Ralli 16.01.2020

Ralli SM -kausi 2020 käyntiin Tunturista – Rovanperä korkkaa WRC-kautensa

Teemu Asunmaa ja Jani Salo, Emil Lindholm ja Valtteri Bottas Tunturin hyytävässä kylmyydessä 2019. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Ralli SM -kausi käynnistyy perinteikkäästi Arctic Lapland Rallylla tulevana viikonloppuna 16.-18.1. Sarjan avaus kerää mukaan 135 autokuntaa. Mukana listalla löytyy Kalle Rovanperä, joka kilpailee nyt ensimmäistä kertaa WRC-autolla. Myös F1-kuljettaja Valtteri Bottas nähdään jälleen Tunturissa SM-luokkien kuljettajien joukossa.

Järjestyksessään 55. Arctic Lapland Rally kerää Rovaniemelle merkittävän joukon ralliautoja, joista kolme WRC-autoja. Suomen nuori 19-vuotias rallilupaus, Kalle Rovanperä pääsee ottamaan kilpailussa ensituntumansa niin WRC-autoon kuin itse Tunturin lumisille ralliteillekin ennen MM-kauden avaustaan.

– Hyvillä fiiliksillä lähdetään kilpailuun, sillä kyseessä kuitenkin legendaarinen Tunturiralli, joka on nyt hienoa ajaa ensimmäistä kertaa, vieläpä mageissa talviolosuhteissa, Rovanperä fiilistelee.

– Alussa varmaan lähdetään vähän varovaisemmin ajamaan, koska ei ole kamalasti kilometrejä alla WRC-autolla, mutta veikkaan, että kyyti nousee kisan aikana koko ajan, kunhan auto tulee tutummaksi. Toivottavasti painellaan täysiä ainakin jossain vaiheessa.

SM1-luokassa tiedossa mielenkiintoisia mittelöitä

SM1-luokassa kilpailee Rovaniemellä yhteensä 31 kilpailijaparia. Mukana on viime vuoden koko voittajakolmikko: Teemu Asunmaa, Juha Salo ja Emil Lindholm, joista Lindholmin Volkswagen on vaihtunut TGS Worldwide -tiimin Skoda Fabia R5 Evoon.

Asunmaa on ajanut päivitetyllä Skodallaan runsaasti testiä ja valmistautunut kauteen muutenkin hyvin, eikä viime vuoden kärkimies aio antaa tuumaakaan periksi.

– Kauteen valmistautuminen uuden auton kanssa on mennyt suunnitelmien mukaisesti. Kilometrejä on tullut sopivasti ennen avauskisaa, noin 600 kilometriä, ja mieleiset säädöt ovat löytyneet sitä kautta. Täällä on alusta asti mentävä kaasu pohjassa, eikä auta katsella mitä muut tekevät. Reitti on todella nopea, eikä virheitä kärsi tehdä, Asunmaa muistuttaa.

– Tunturista saadut pisteet voivat kauden edetessä olla kultaakin arvokkaampia. Tässä porukassa mitään ei saa ilmaiseksi, mutta saavatpa muutkin laittaa sinkkiä tiukalle, jos meinaavat voittoa tavoitella. Me ei ainakaan heti anneta periksi.

Mestarikolmikon lisäksi mielenkiinto suuntautuu nimilistalla vuoden 2018 Suomen mestariin Eerik Pietariseen, SM2-luokan hallitsevaan mestariin Esa Ruotsalaiseen, joka teki nyt loikan SM1-luokkaan, sekä rallicrossin MM-sarjasta paremmin tunnettuun Niclas Grönholmiin.

Muissa SM-luokissa kilpailu on kovaa – Flying Finn Future Star -kilpailu jatkuu

Ville Hautamäki, joka viime kaudella jätettiin SM2-luokan loppupisteissä Ruotsalaisen taakse, pääsee nyt iskuvuoroon Mitsubishillaan. Kausi on Hautamäelle peräti 17:s, samoin kuin osallistuminen Tunturin haasteeseen.

– Herranen aika. Kun aloin laskemaan, niin aika monesti täälläkin on oltu. Rovaniemi on tärkeä koko sarjan kannalta, joten kokemuksesta täällä on varmasti apua, Hautamäki kertoo tiedotteessaan.

Takana tullaan kuitenkin kovaa. Lähtölistalle asettuu muun muassa Miniä käskyttävä moottoriurheilun monitoimimies Riku Tahko.

Nuorten suosimassa SM3-luokassa nähdään 16 kilpailijaa. Osallistujista viime vuonna parhaiten Tunturin paukkupakkasissa pärjäsi Lauri Joona sijoittuen kilpailussa toiseksi. Pahimmista Joonan haastajista tulee varmasti olemaan vuoden 2019 Suomen mestari ja Flying Finn Future Star -palkinnon, eli paikan junioreiden rallin MM-sarjassa ansainnut, Sami Pajari. Jää myös nähtäväksi millaisen vastuksen pystyy rallicrossista ralliin siirtynyt Sami-Matti Trogen, joukon kuopus, antamaan kanssakilpailijoilleen.

Lisätietoja SM3-luokassa kaudella 2020 käytävästä Flying Finn Future Star -kilpailusta ja sen osallistujista 

Uudistuneessa SM4-luokassa Rovaniemellä kilpailee 10 autokuntaa, joista Sami Korvola vei viime vuonna Rovaniemellä voiton. Tällä kaudella kyseisessä luokassa kilpaillaan ainoastaan V1600-luokan autoilla. Luokkaan lähtee mitalin kiilto silmissä haastamaan 20-vuotias Jere Pensas, joka on kerännyt Rallisprintin puolelta nuorten luokista alkaen useita mitaleja. Vauhtiaan tulee näyttämään lisäksi kauden 2019 rallin Nuorten SM-luokan nopein Miko Kiminki.

F1-kuljettaja Valtteri Bottas toistamiseen Tunturiin

Viime vuonna rallidebyyttinsä tehnyt F1-kujettaja Valtteri Bottas lähtee jälleen Tunturiin, tällä kertaa ajokkinaan Citroën DS3 WRC eli niin kutsuttu edellisen sukupolven WRC-auto. Kartanlukijana pysyy kaksinkertainen maailmanmestari ja rallikonkari Timo Rautiainen.

– Viime vuosi oli todella hieno kokemus ja päätin silloin heti, että haluan lähteä uudestaan. Ollaan ajettu Timon kanssa alle muutamia testejä yrittäen pitää taitoja yllä. Viime vuoteen verrattuna pystyn varmasti ajamaan nyt paremmin ja rohkeammin. Pääasia on jälleen pitää hauskaa, ja silloin yleensä kellokin tykkää, Bottas naurahtaa.

– Tulostavoitetta on vaikea laittaa. Tiedän, että Kalle tulee varmasti menemään tosi kovaa. Meitä vain on aika vaikea verrata, koska on melkein sama kuin laittaisi Kallen F1-auton rattiin minua vastaan.

Rovanperä huvittuu häntä ja Bottasta verrattaessa.

– Valtterihan on ajanut testiä vuoden aikana jonkun verran, joten on mielenkiintoista nähdä, kuinka kovaa hän ajaa. Toivottavasti pärjätään hänelle, Rovanperä hymähtelee.

Bottas antaa osallistumisella jälleen tukensa AKK:n nuorisotyöhön panostavalle Flying Finn -hankkeelle, siivekkään tunnuksen koristaessa hänen ralliautoaan.

– Nuorisotyö merkitsee minulle paljon. Tiedän itse omasta kokemuksesta, että junnuna sitä apua ja tukea tarvitaan. Tarvitaan ihmisiä ja kokemusta ympärille, ohjaamaan siinä miten päästä eteenpäin – haluan itse ehdottomasti olla tukemassa ja auttamassa. Se ei ole ikinä helppo tie lähteä pikkupoikana ajamaan kartingia ja haaveilla jostain isosta, Bottas päättää.

Timo Rautiainen ja Valtteri Bottas AKK:n Mestareiden Illassa 11.1.2020. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Arctic Lapland Rallyn reitti on viime vuoteen nähden muuttunut, ainoastaan muutaman erikoiskokeen ollessa samoja. Ralliin startataan perjantaina 17.1. kello 12.00 Rovaniemen keskustan Lordin aukiolta. Maaliin kilpailijat saapuvat lauantaina kello 19.20 alkaen. Rallissa ajetaan yhteensä 10 erikoiskoetta, yhteensä 201,73 kilometriä. Kokonaismittaa rallille kertyy 712,09 kilometriä.

Kilpailun info

Aikataulu & reitti

Osallistujat

Live-tulokset

Teksti: AKK / Viestintä.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli