Enduro 06.03.2020

Ralf Molanderin ensimmäinen joukkorahoituskierros päättyi – nyt testiajoihin Dubain aavikolle

Ralf Molander suuntaa maaliskuun puolessa välissä viikon mittaiselle testileirille Dubaihin. Kuva: Ralf Molanderin tiedotus

Useita erämaaralleja ajanut sekä legendaariseen Dakar-ralliin vuonna 2015 osallistunut Ralf Molander hakee rahoitusta uuteen koitokseen Dakar-rallissa suomalaisella FundYou -joukkorahoitusalustalla. Maaliskuun alussa loppunut ensimmäinen rahoituskierros tuotti 1270€.

– Olen todella kiitollinen kaikesta tuesta ja olen varma, että tukijamme tulevat todella pitämään palkinnoistaan. Kaikki apu on erittäin tarpeen, Molander kiittää.

Kampanjan on tarkoitus rahoittaa Molanderin toinen osallistuminen Dakar-ralliin moottoripyöräkategoriassa vuonna 2021. Molanderin ensimmäinen osallistuminen keskeytyi kilpailun toisena päivänä loukkaantumisen johdosta. 

Joka toinen kuljettaja keskeyttää kilpailun

Jopa 50 % Dakar-ralliin osallistuvista kuljettajista joutuu keskeyttämään kilpailun, mutta Molander aikoo mennä vastavirtaan. Tavoitteena on tehdä suomalaista moottoriurheiluhistoriaa.

– Tarkoitus olisi olla kautta aikain kolmas rallin maaliin ajanut suomalaiskuljettaja, mikä on kova tavoite huomioiden kilpailuun osallistuneiden keskeyttämisprosentti, Molander selventää.

Dakar-ralliin osallistuminen on kisaajille erittäin vaativaa. Erämaassa käytävä moottoriajoneuvojen taisto kestää liki kaksi viikkoa ja kilometrejä tulee miltei 9000 km. Osallistumiseen vaadittavat kulut ovat kalliita, sillä ne voivat nousta jopa 100 000 euroon. Lisäksi kilpailijoiden on läpäistä vähintään yksi karsintakilpailu.

– Valmistelemme nyt toista joukkorahoituskierrosta FundYou:n kanssa ja pyrimme kehittämään tukijoillemme huippuluokkaisia palkintoja. Toivon, että onnistumme toisella rahoituskierroksella, joka jäänee viimeiseksi. Budjetin olisi oltava kasassa jo kesällä, sillä osallistumismaksut tulee maksaa jo tuolloin, Molander miettii.

Testileirillä harjoitellaan ajoa haastavissa olosuhteissa

Molander lähtee maaliskuun puolessa välissä viikon mittaiselle testileirille Dubaihin, jossa harjoitellaan dyyneillä ajamista sekä erämaassa suunnistamista tiekirjan avulla. Myös uudet varusteet pääsevät testiin.

– En ole ajanut aavikolla muutamaan vuoteen, mutta Dubaissa pääsen testaamaan uusien kisavarusteiden toimivuutta aidoissa olosuhteissa. Samoihin aikoihin Arabiemiraateissa ajetaan erämaarallien MM-avausosakilpailu, jossa tapaan vanhoja tuttujani. MM-kilpailuun en itse kuitenkaan osallistu. Jotta pääsen Dakarin lähtöviivalle, on mietittävä tarkkaan miten varoja käytetään fiksusti, Molander summaa.

Ralf Molanderin joukkorahoituskampajaan voi osallistua täällä.

Teksti: Ralf Molanderin tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Enduro