Rata-ajo 25.06.2017

Räikkönen ja Bottas kolaroivat keskenään – Ricciardo voittoon, Bottas lopulta toiseksi

Valtteri Bottas nousi kuin ihmeen kaupalla podiumille Azerbaidžanin MM-osakilpailussa. Kuva: Mercedes AMG - Steve Etherington

Ennakkoasetelmat juuri päättyneeseen Azerbaidžanin F1-osakilpailuun olivat suomalaisittain hienot Valtteri Bottaksen ja Kimi Räikkösen startatessa kisaan kärkikolmikosta, mutta kaikki muuttui jo kilpailun toisessa mutkassa. Lopulta Bottas käänsi epäonnisen kisan voitokseen ja tervehti ruutulippua toisena. 

Azerbaidžanissa ajettu kauden kahdeksas F1-osakilpailu tarjosi tapahtumaa koko rahan edestä. Ensimmäinen yhteenotto nähtiin jo kilpailun toisessa mutkassa, jossa suomalaiskaksikko kolaroi keskenään, kun Räikkönen yritti ohittaa Bottasta ja tämä osui maanmieheensä. Räikkönen putosi viidenneksi ja Bottas joukon hännille ylimääräisen varikkokäynnin myötä.

Turva-auto saapui useaan otteeseen radalle kolareiden myötä. Ensimmäisessä uusintastartissa Räikkösen takarengas hajosi. Suomalainen ajoi varikolle ja keskeytti. Pian tämän jälkeen kilpailu keskeytettiin uudelleen, jotta radalla olleet Esteban Oconin ja Sergio Perezin autojen kappaleet saatiin siivottua pois. Ferrari korjasi Räikkösen auton ja suomalainen starttasi kisaan mukaan uudelleen.

Kierroksen muista jäljessä ollut Räikkönen sai vielä varikon läpiajorangaistuksen, koska hänen autoaan korjattiin punaisen lipun aikana pilttuussa eikä varikkosuoralla.

Turva-auton ollessa radalla Sebastian Vettel törmäsi hitaasti ajaneen Lewis Hamiltonin perään ja menetti osan etusiivestään. Tilanteesta tulistunut saksalainen ajoi Hamiltonin rinnalle ja käänsi tämän kylkeen. Tuomaristo langetti hänelle tahallisesta törmäyksestä 10 sekunnin stop and go –rangaistuksen. Hamilton puolestaan joutui varikolle korjauttamaan ohjaamossa huonosti olleen pääsuojuksen.

Tapahtumarikkaan osakilpailun voittoon ajoi lopulta Red Bullin Daniel Ricciardo. Valtteri Bottas kiristi itsensä aivan viime metreillä toiseksi ohi Williamsin Lance Strollin. Vettel sai nostettua itsensä neljänneksi ja Hamilton viidenneksi. Räikkönen ylitti maalilinjan sijalla 14.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo