Rallisprint 21.02.2016

Putkinen vei voiton Nikon nenän edestä

Mäntyharjun Jari Putkinen oli nopein Lopella. Kuva: Marko Kyöstilä / Lopen UA.

Rallisprintin SM-sarjan toisen osakilpailun suoritusta leimasivat runsaat ulosajot. Ensimmäisellä ajokerralla viime vuoden SM-kultamitalisti Joni Nikko ajoi pitkälle peltolenkille. Hän pääsi kuitenkin takaisin tielle, mutta sai tämän jälkeen vain unelmoida kärkipaikasta.

Kärkeen kaasutti Mäntyharjun Jari Putkinen. Tiedossa oli kova taisto toisella ajokerralla. Järjestäjät kysyivät ylimääräisessä ohjaajakokouksessa aurataanko rataa. Ei aurata, oli demokratian päätös ja näin toimittiin. Putkinen paransikin toisella ajokerralla hurjasti ja teki Nikolle vaikean tehtävän ottaa kiinni. Ero kaventui mutta sitä jäi joka tapauksessa reilun puolentoista sekunnin verran. Nelivetoisten kolmanneksi ajoi Raahen Pekka Keski-Korsu ennen Jari Lamminsivua ja seniorit voittanutta Timo Malavaa.

Joni Nikko joutui kovan tehtävän eteen ajettuaan ensimmäisellä kierroksella ulos. Toisen kierroksen kiri ei ollut tarpeeksi kova. Kuva: Marko Kyöstilä / Lopen UA.

Joni Nikko joutui kovan tehtävän eteen ajettuaan ensimmäisellä kierroksella ulos. Toisen kierroksen kiri ei ollut tarpeeksi kova.
Kuva: Marko Kyöstilä / Lopen UA.

Kaksivetoisissa kävivät Mäntsälän Tomi Hallia ja Jämsän Joni Viitala ralliautoilla kovan taiston. Ensimmäisen ajokerran jälkeen oli Hallia kärjessä, mutta Viitala teki toisella ajokerralla samanlaisen tempun kuin avauskisassa Lapualla. Se tarkoitti nousua kärkeen. Hallia sai päästää edelleen kolme muutakin kilpailijaa. He olivat Mikael Vuotari, Jori Seppälä ja Tomi Koirikivi, jotka kaikki olivat liikkeellä Toyota MR 2 -autoilla.

Tomi Hallia johti kaksivetoisia ensimmäisen ajokerran jälkeen kunnes neljä kilpailijaa meni ohi. Kuva: Marko Kyöstilä / Lopen UA.

Tomi Hallia johti kaksivetoisia ensimmäisen ajokerran jälkeen kunnes neljä kilpailijaa meni ohi.
Kuva: Marko Kyöstilä / Lopen UA.

Juniorien kisan nopein oli Joensuun Juha Vinni Mitsubishilla. Laulava autokauppias Jarno Grönholm oli kakkonen. Hyvinkään UA:n Taisko Lario tuli kisaan jälki-ilmoittautuneena, tuloksena kolmas sija. Seniorien nopein oli Leppävirran Timo Malava. Naisten luokassa ykkönen oli Liisa Sutinen. Nuorten kisassa Tuukka Hallia otti vakiompien autojen luokan voiton, viritetyissä saman teki Heikki Leinonen.

Lopen kisa päästiin nyt ajamaan kahden peruutetun kisan jälkeen. HF-Autohuolto SM-sprint keräsi hyvän osanottajamäärän ja mukavan yleisömääränkin.

Teksti: Kake Asp

RALLISPRINT SM 2016 4wd epävirallinen pistetilanne 2/6 LOPPI

1. Jari Putkinen 22
2. Joni Nikko 20
3. Jari Lamminsivu 15
4. Jari Koski 14
5. Pekka Keski-Korsu 14

RALLISPRINT SM 2016 2wd epävirallinen pistetilanne 2/6 LOPPI

1. Joni Viitala 22
2. Mikael Vuotari 22
3. Jukka Vähämäki 22
4. Jori Seppälä 18
5. Tomi Hallia ja Jari-Matti Tiilikka 17
7. Mika Lemmetti 17
8. Tomi Koirikivi 16
9. Jarmo Suokko 16
10. Janne Lopperi 16

Rallisprintin Suomi Cupin epävirallinen pistetilanne 2/6 LOPPI

Seniorit:
1. Tarmo Ollila 25
2. Timo Malava 22
3. Lasse Hirvijärvi ja Jukka Lifländer 19

Naiset
1. Liisa Sutinen 24
2. Eeva Anttila 20
3. Marika Nurmi 16

Nuoret
1. Tuukka Hallia 26
2. Nico Valkonen 24
3. Heikki Leinonen 24

V 1600
1. Timo Rajala 27
2. Marko Pessi 19
3. Pauli Nikula 12

Rallisprintin JunioriSM epävirallinen pistetilanne 2/6 LOPPI

1. Mika Korvola 26
2. Juha Pasanen 26
3. Roland Malm 24
4. Erkka Korpiaho, Pasi Jalonen 22
6. Samuli Pokela 21
7. Jukka Riuttanen 20
8. Juha Vinni 20
8. Riku Koski, Juuso Häyrinen 18

Uusimmat

Lisää aiheesta