Road Racing 24.08.2017

Pulkkinen ja Ajon kuskit luottavaisina Silverstonen MotoGP-kisaan

Patrik Pulkkinen pääsee tänä viikonloppuna kisaamaan tutulle radalle. Nuorukaisen datamiehenä toimii Niklas Ajo (oikealla). Kuva: Peugeot Saxoprint

Iso-Britannian Silverstonen rata isännöi tulevana viikonloppuna MotoGP-sarjan kauden 12:tta osakilpailua. Sekä Patrik Pulkkinen että Ajo Motorsportin kuljettajat lähtevät viikonloppuun luottavaisin mielin.

Red Bull KTM Ajo -tiimin Moto2-luokan kuljettajilla on takanaan ristiriitainen edellinen osakilpailu. Miguel Oliveira kaatui ensimmäistä kertaa tänä vuonna vajaa kaksi viikkoa sitten ajetussa Itävallan osakilpailussa kun taas Brad Binder teki kauden parhaan tuloksensa sijoituttuaan Red Bull Ringillä seitsemänneksi.

Molemmat suomalaistallin miehet lähtevät kuitenkin luottavaisin mielin viikonlopun Iso-Britannian osakilpailuun. Oliveira selvisi kuin ihmeen kaupalla kovasta kaadostaan ilman vammoja ja on nyt täysin toipunut ruhjeistaan. Hän tähtää podiumille sarjan pisimmällä radalla. Portugalilaisen paras sijoitus Silverstonesta on neljäs sija, jonka hän saavutti vuonna 2014 Moto3-luokassa.

Etelä-Afrikan Binder tähyää positiivisen Itävallan tuloksen myötä nyt paikkaa top-viiteen. Viime vuonna hän voitti Iso-Britannian osakilpailun Moto3-luokan. MM-pisteissä hän on vasta sijalla 16, sillä hän joutui jättämään usean osakilpailun väliin keväällä loukkaantumisen takia. Oliveira sen sijaan on hienosti neljäntenä 20 pisteen päässä MM-pronssista. Luokkaa johtaa Italian Franco Morbidelli.

Miguel Oliveira (edessä) on nyt Moto2-luokan MM-pisteissä neljäntenä. Kuva: Ajo Motorsport

Ajon Moto3-kuskeilla vain petrattavaa Itävallan jälkeen

Aki Ajon johtaman Moto3-tiimin kuljettajat Hollannin Bo Bendsneyder ja Italian Niccolo Antonelli ovat pyyhkineet edellisen osakilpailun tomut ajopuvuistaan. Kumpikaan kuljettajista ei loukkaantunut kaaduttuaan Itävallan osakilpailussa ja katsovat jo innokkaina kohti viikonlopun koitosta.

Bendsneyder on tehnyt huikeaa nousua viime aikoina ja hän myös johti Itävallan osakilpailun alkua. Nuorukainen lähteekin luottavaisin mielin Silverstonen radalle, josta hänellä on plakkarissa kolmas sija viime vuodelta. Antonelli puolestaan kipusi Iso-Britannian podiumin kolmannelle korokkeelle vuotta aiemmin.

Bendsneyder on nyt MM-pisteissä sijalla 13 ja Antonelli sijalla 20. MM-kärjessä on Espanjan Joan Mir.

Molemmat Ajo Motorsportin Moto3-luokan kuljettajat Niccollo Antonelli (23) ja Bo Bendsneyder joutuivat keskeyttämään edellisen Itävallan MM-osakilpailun. Kuva: Ajo Motorsport

Silverstone entuudestaan tuttu Pulkkiselle

MM-sarjassa tällä kaudella debytoiva 16-vuotias Patrik Pulkkinen on joutunut kohtaamaan monta täysin entuudestaan tuntematonta rataa, mutta nyt edessä on vanha tuttu.

– Silverstone on rata, jonka jo tunnen. Olen ollut täällä kaksi kertaa aiemmin ja olemme ajaneet täällä Red Bull Rookies Cupin kisoja, Peugeot MC Saxoprint -tiimissä kisaava Pulkkinen toteaa.

Vielä oppia kovassa sarjassa hakeva suomalainen lähtee hyvillä mielin viikonlopun koitokseen.

– Pidän radasta ja erityisesti sen sijainti on hyvä. Tämä viikonloppu merkitsee paljon töitä minulle parin vaikean kisan jälkeen. Uskon kuitenkin, että jos työskentelen kovasti ja keskittyneesti, voimme saada hyvän tuloksen viikonlopulta.

MotoGP-osakilpailut Suomessa näyttää maksullinen C More –kanava.

Moto3-luokan MM-pistetilanne

Pyörä Maa Pisteet
1 Joan MIR Honda SPA 215
2 Romano FENATI Honda ITA 151
3 Aron CANET Honda SPA 137
4 Jorge MARTIN Honda SPA 105
5 Fabio DI GIANNANTONIO Honda ITA 95
13 Bo BENDSNEYDER KTM NED 38
20 Niccolò ANTONELLI KTM ITA 16

Moto2-luokan MM-pistetilanne

Pyörä Maa Pisteet
1 Franco MORBIDELLI Kalex ITA 207
2 Thomas LUTHI Kalex SWI 181
3 Alex MARQUEZ Kalex SPA 153
4 Miguel OLIVEIRA KTM POR 133
5 Francesco BAGNAIA Kalex ITA 100
16 Brad BINDER KTM RSA 38

Teksti: Moottoriurheilu.tv / Ajo Motorsport Tiedotus / Peugeot Saxoprint Tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing