Rata-ajo 16.05.2016

Pausta pisteitä ja pettymyksiä Niko Karille

Niko Kari, Formula 3 EM-sarja. Kuva: Mattias Persson

Tuusulalainen Niko Kari, 16, saavutti viikonloppuna Ranskan Paussa ajetusta F3:n Eurosarjan kauden kolmannesta viikonlopusta neljä lisäpistettä. Viikonloppu oli vaikea, kun Karilla oli edellisestä kilpailusta niskassaan lähtöruuturangaistus, joka pudotti hänet ensimmäisen startin hännille. Niinpä jo etukäteen oli selvää, että hän panostaa viikonlopun toiseen ja kolmanteen starttiin.

Ongelmat iskivät kuitenkin toisessa aika-ajossa:

– Toisessa aika-ajossa oli ongelmia renkaiden kanssa. Rengassarja oli jotenkin erilainen kuin ensimmäinen. Tuli huono tulos ja siitä oli aika hankala lähteä kisaan kun Paun radalla ohittaminen on todella vaikeaa, Kari kertoo.

Karin lähtöruuduksi tuli vaisu 20. Kilpailussa hän osoitti kuitenkin kykynsä ja taisteli itsensä sijalle 11.

Kolmannen startin lähtöruutu oli 14. Viikonlopun päätöksestä jäikin hyvä maku kun vaikeista lähtökohdista huolimatta pistesaldo karttui nelljällä lisäpinnalla.

– Tein kahdessa viimeisessä kisassa ihan maksimit mitä pystyin. Siinä mielessä jäi hyvä fiilis. Tästä ryhdytään keskittymään Red Bull Ringillä ajettavaan tallin kotikisaan. Otetaan maksimit ulos mitä lähtee, niin hyvä tulee.

Sarjaa johtaa kolmen kisaviikonlopun ja yhdeksän startin jälkeen Preman Lance Stroll 98 pisteellä. Kari on sarjassa 13. Pisteitä on kasassa 30.

F3:n Eurosarja jatkuu Itävallan Spielbergissä jo 20.–22.5.

F3-sarjan tilastot, uutiset ja kalenteri: www.fiaf3europe.com

Teksti ja kuva: Niko Karin tiedotus

Niko Karin Unkarin viikonlopulle hyvä päätös

 

Niko Karille uran ensimmäinen podium F3:n Eurosarjassa

Niko Karin Unkarin viikonlopulle kohtalainen alku

Uusimmat

Lisää aiheesta