Rata-ajo 27.08.2018

Patrik Pasma palkintokorokkeella kaikissa viikonlopun F4-kisalähdöissä Englannissa

Patrik Pasman palkintokaappiin tuli roimasti täydennystä viikonlopun aikana. Kuva: Jakob Ebrey Photography

British F4 Championship -sarjan kahdeksas osakilpailu ajettiin viikonloppuna Skotlannissa sijaitsevalla Knockhillin radalla. Viikonloppu toi oululaisen formulakuljettaja Patrik Pasman palkintokaappiin tuli roimasti täydennystä, saldona oli kaksi kakkos- ja yksi kolmossija.

Kaksi viikkoa sitten ajetun edellisen osakilpailun kaksi suvereenia lähtövoittoa antoivat odottaa hyvää tulosta myös Knockhillin viikonlopulta. Perjantain vapaat harjoitukset osoittivatkin Christian ja Garry Hornerin perustamassa Arden Motorsport -tiimissä kilpailevan Patrik Pasman ajavan jälleen kärkivauhtia.

Lauantain aika-ajoissa ratkottiin lähtöjärjestys viikonlopun ensimmäiseen ja kolmanteen kilpailuun. Tuloksena molempiin oli toinen lähtöruutu. Kilpailuissa Pasma puolusti upeasti paikkaansa, ja ajoi molemmissa lähdöissä samalla sijoituksella lähdöstä ruutulipulle saakka.

– Ei ollut ihan helpoin kisa, mutta kakkossija on ihan hyvä tulos. Huomiseksi on ennustettu sadetta, ja sehän sopii minulle hyvin, kertoi Pasma lauantaina ajetun kisan jälkeisessä haastattelussa.

Patrik Pasma. Kuva: Jakob Ebrey Photography

Sunnuntaina kilpailtiinkin välillä todella rankassa sadekelissä. Molemmissa kilpailuissa oli paljon tapahtumia ja turva-auto nähtiin useasti radalla. Toisen kisan lähtöruudukko muodostui lauantaina ajetun kilpailun tulosten perusteella ja kärjen osalta käänteisessä järjestyksessä. Pasma starttasi kisaan viidennestä lähtöruudusta ja hyvän lähdön ansiosta nousi heti yhden sijoituksen. Hän kävi tiukkaa kisaa viimeisestä palkintokorokesijoituksesta sarjaa johtavan Kiern Jewissin kanssa viimeiselle kierrokselle saakka. Tällöin sadekelin spesialistinakin tiedetty Pasma pääsi iskemään ja teki hienon ohituksen nousten aivan kisan viime hetkillä kolmanneksi.

– Olipahan kisa, radalla oli paljon vettä ja se vaikeutti näkyvyyttä todella paljon. Välillä ei meinannut nähdä mitään eteensä, huokaili Pasma.

– Onhan se tietty harmi, että voittoa ei tänä viikonloppuna tullut. Mutta toisaalta podiumsijoitus kaikista viikonlopun kisoista on ihan hyvä saavutus. Tällä kaudella ainoastaan sarjaa johtava Jewiss on pystynyt samaan Oulton Parkin osakilpailussa, kertoi Pasma.

Sarjataulukossa Patrik Pasma nousi viikonlopun hyvien suoritusten myötä viidenneksi. British F4 Championship -sarjassa ajetaan yhteensä 30 kisalähtöä kymmenen viikonlopun aikana. Seuraavaksi kilpaillaan Silverstonessa kolmen viikon päästä.

Kilpailun tulokset sekä sarjapistetaulukko löytyvät täältä.

Lisätietoa:

www.patrikpasma.com
www.fiaformula4.com
www.facebook.com/PasmaPatrik

www.twitter.com/Patrik_Pasma

Teksti: Anu Haapalainen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo