Ralli 17.02.2019

Patric Öhmanille kauden avauksesta SM-pisteitä ja tärkeitä kilometrejä

Patric Öhmanille tarttui Kouvolasta mukaan SM3-luokan yhdeksänneksi korkeimmat sarjapisteet. Kuva: Jari Nurminen / RPF

Go4Speed Motorsport -tiimin Patric Öhman avasi kilpailukautensa kuluvan vuoden osalta viikonloppuna Kouvolassa, missä ajettiin rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu. Öhmanin ja kartanlukija Teemu Horkaman sijoitus SM3-luokassa oli maalissa yhdeksäs.

Patric Öhmanille lähtökohdat Kouvolan SM-ralliin eivät olleet parhaat mahdolliset, olihan vantaalaisen edellinen kilpailu viime syksynä ajettu Turku-Salon SM-ralli ja siviilielämän kiireiden takia testikilometrit kauden avauksen alla olivat jääneet vähiin. Öhman yhdessä kartanlukija Teemu Horkaman kanssa kuitenkin selvitti tiensä vaikeissa olosuhteissa maaliin asti ja yhdeksäs sija SM3-luokassa tuotti viisi SM-pistettä.

– Tuloksellisesti ei hyvä. Mutta kuten tuossa viimeisellä siirtymällä juteltiin kartturin kanssa, niin anti tästä kilpailusta oli juuri mitä me täältä haluttiin ja lähdettiin hakemaankin, eli nousujohteinen kilpailu vauhdin puolesta. Kiristää loppua kohti, nostaa vauhtia ja siinä myös onnistuttiin, Öhman kommentoi tuoreeltaan kilpailun päättymisen jälkeen.

Vaikka Öhman ei tulokseen ollutkaan tyytyväinen, niin juuri maaliin pääsy ja sitä kautta kerätyt tärkeät kilometrit kauden avauksesta tottakai painuivat sinne positiivisten asioiden kansioon.

– Saatiin hyvää ja arvokasta kokemusta uusista renkaista ja yleensäkin talvella ajamisesta, niin siinä mielessä ihan positiivinen fiilis.

Uusilla renkailla tässä kohtaa tarkoitetaan tälle kaudelle rallin SM-sarjaan tulleita 15-tuumaisia renkaita, kun aiemmin ajettiin 16-tuumaisilla. Öhmanilta uudistus sai ensikokemuksen perusteella positiivisen palautteen.

– Todella hyvä jarrutuspito, siis aivan älyttömän hyvä. Ihan erilainen rengas kyllä kuin se 16-tuumainen. Hyvä oli ajaa, Öhman kehui.

Rallin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ja samalla talvikauden päättävä legendaarinen Itäralli ajetaan Joensuun ympäristössä maaliskuun ensimmäisenä lauantaina.

– Todella paljon parempi on lähtötilanne nyt Joensuuhun, kuin mitä tänne Kouvolan kilpailuun oli. Auto käyttäytyy todella hienosti ja nuotti toimii, muutettiin sitä aika paljon taas. Nyt kun näihin asioihin vain luottaa ja miksi ei luottaisi, niin Joensuuhun on sitä kautta paljon paremmat lähtökohdat. Tästä on todella hyvä jatkaa Joensuuhun, Öhman päätti.

Teksti: Jari Hotti, Go4Speed Motorsportin tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli