Speedway 25.02.2019

Paperilla speedwayn SM-liiga on valmis ajettavaksi

Kuva: Petteri Pohjola, Speedwaysanomat

Speedwayn SM-liigan kilpailukalenteri on saatu rakennettua tulevalle kaudelle. Sen lisäksi paljon puhetta lajin sisällä herättänyt sääntökirja ja samalla otteluohjelma on vahvistettu, joten ensi kauden kilpailukalenteri on valmis julkaistavaksi.

Viime vuoden lopulla päättynyt ilmoittautumisaika poiki suuryllätyksen, kun peräti yhdeksän joukkuetta oli valmiina lähtemään mukaan. Myöhemmin Seinäjoen Moottorikerho on vetänyt Korppikotkien joukkueen sarjasta pois panostaakseen yksinomaan Kotkiin. Tämän johdosta speedwayn SM-liigassa ajetaan ensi kaudella yhdeksän ottelua: kahdeksan runkosarjan ottelua ja sen jälkeisen sarjataulukon viiden parhaan joukkueen kesken ajettava ja Suomen mestaruuden ratkaiseva liigafinaali.

Helmikuun alussa pidetyssä kokouksessa sarjaan osallistuvat joukkueet sopivat tulevan kauden sääntömuutoksista, joista suurimmat olivat kuljettajien lainausmahdollisuus joukkueiden kesken, sekä ulkomaalaisen joukkueen hyväksyminen mukaan SM-liigaan. Viimeisimmälle ei toki missään vaiheessa ollut edes havaittavissa vastarintaa, sillä Latvian Riiasta mukaan tuleva Auseklis Team nähdään vain positiivisena asiana tulevan vuoden sarjassa. Alusta asti suunnitelmaan myös kuului, että he ajavat kotiottelunsa Riikan radalla, jossa on viime vuosina nähty myös useita MM- ja EM-tason speedwaykilpailuja.

Speedwayn SM-liiga 2019, joukkueiden ilmoitetut kokoonpanot

Kojootit, HjMK: Antti Vuolas, Niilo Vuolas, Allan Angelstok ja jj. Juho Ruuska

Auseklis Team, Latvia: Rudolfs Sprogis, Richards Ansviesulis, Krister Lumanis ja jj. Antoni Kusels

Wasamat, PirMM: Henri Ahlbom, Max Koivula, Jarno Kokkonen ja jj Petteri Koivunen ja Matias Rantala

Porin Nopea Racing, PMK: Jooa Partanen, Marko Suojanen, Jere Lehtonen ja jj. Ville Setälä

Mad-Croc Speedway, KMMK: Peter Ljung SE, Tero Aarnio, Niko Siltaniemi ja jj Jorma Mäkikunnas

Kotkat, SeMK: Mika Loppi, Viljam Lappi, Pessi Sillanpää ja jj Mauri Palmi

Sand Blowers, HyMK: Timi Salonen, Toni Hyyryläinen, Janne Ruismäki ja jj Ekku Salonen

RTC-Racing, KauhjMK: Lasse Fredriksen NO, Rasmus Broberg SE, Niklas Säyriö ja jj Timo Kujanpää

Kansainvälinen kilpailukalenteri on tulevana kesänä erittäin tasaisesti levittynyt pitkin kesää. Kun tähän lisätään eri kuljettajien sitoumukset eri maiden sarjoihin, oli jo etukäteen tiedossa, ettei kalenterin rakentaminen ole pelkkä puistokävely. Jälleen kerran löytyi kerhojen kesken kuitenkin yhteisymmärrys päivämääristä helpohkosti, joten alla ensi kauden speedwayn SM-liigan kilpailukalenteri.

Speedwayn SM-liiga 2019, kilpailukalenteri

OTTELU 1 (TO 30.5.): Porin Nopea – Auseklis – Wasamat – Kojootit – Sand Blowers

OTTELU 2 (LA 8.6.): Auseklis – Wasamat – Kojootit – Sand Blowers – Mad-Croc

OTTELU 3 (LA 15.6.): RTC – Porin Nopea – Auseklis – Wasamat – Kojootit

OTTELU 4 (SU 16.6.): Kotkat – RTC – Porin Nopea – Auseksis – Wasamat

OTTELU 5 (SU 21.7.): Kojootit – Sand Blowers – Mad-Croc – Kotkat – RTC

OTTELU 6 (MA 22.7.): Sand Blowers – Mad-Croc – Kotkat – RTC – Porin Nopea

OTTELU 7 (PE 2.8.): Mad-Croc – Kotkat – RTC – Porin Nopea – Auseklis

OTTELU 8 (KE 21.8.): Wasamat – Kojootit – Sand Blowers – Mad-Croc – Kotkat

LIIGAFINAALI: LA 21.9. ja varapäivä SU 22.9.

Teksti: Petteri Pohjola, Speedwaysanomat

Uusimmat

Lisää aiheesta

Speedway