Rata-ajo 11.07.2016

Pajuranta heti kahdeksas ensimmäisessä GT4-luokan EM-kisassaan

Viikonloppuna Juuso-Matti Pajuranta ajoi elämänsä ensimmäisen kilpailun GT4- luokan EM-sarjassa. Pajurannalle avautui mahdollisuus kilpailuun, kun hän kävi testaamassa GT4- luokan Maseratia kesäkuun alkupuolella. Sastamalalainen osallistui kilpailuun yhdessä portugalilaisen Jorge Rodriguesin kanssa Maseratin GT4- autolla. 

Viikonloppu alkoi perjantaiaamuna ensimmäisellä vapaalla harjoituksella, jonka pituudeksi luki aikataulussa 50 minuuttia. Todellisuudessa Pajuranta ehti ajaa vain 6- 7 kierrosta, kun harjoitukset keskeytettiin kahdesti punaisella lipulla. Toinen vapaa harjoitus päästiin viemään puhtaammin läpi ja sekä Pajuranta, että Rodrigues ehtivät ajaa useamman kierroksen. Iltapäivällä molemmat kuljettajat ajoivat vielä 12minuutin aika-ajon, jonka mukaan määräytyi lähtöjärjestys lauantain kahden tunnin kilpailuun. Yhteisajoissa kaksikko oli sijalla 14.

IMG_20160708_131541

– Harmittaa tottakai, kun ei päästy kunnolla ajamaan harjoituksia punaisten lippujen takia ja sitä kautta hävittiin hieman vauhdissa, koska olimme ajaneet kyseisellä autolla ennen kisaa todella vähän. Aika-ajossa, kun Jorge ajoi ensimmäisen session alkoi lähes välittömästi sataa vettä ja jouduttiin vaihtamaan sadekelin renkaat. Sen jälkeen Jorge ei ehtinyt ajaa, kun yhden kierroksen ja jäi reilusti kärkiajasta. Oma aika-ajo-osio meni myös osittain märällä radalla ja 12 minuutin aikana oli tehtävä yksi nopea kierros. Sain ajettua kohtalaisen nopean ja puhtaan kierroksen, ainoastaan radan 2.sektorilla etupyörät lukkiutuivat ja menetin siinä hiukan aikaa, Pajuranta kertasi perjantain tapahtumia.

Lauantaina vuorossa oli kahden tunnin mittainen kilpailulähtö, jossa oli pakollista tehdä kaksi 3 minuutin pysähdystä varikolla. Pajuranta aloitti kilpailun ja ajoi ensimmäisessä vedossaan 45 minuuttia. Nuorukainen onnistui loistavasti omalla vedollaan ja nousi ruudusta 14. jo sijalle 5. Tämän jälkeen Pajuranta kurvasi varikolle kuskin vaihtoon ja portugalilainen Rodrigues ajoi välissä oman 50 minuutin vetonsa. Viimeiseen vetoonsa Pajuranta lähti sijalta 13. ja ehti nousta viimeisen 25 minuutin aikana vielä kahdeksanneksi kun ruutulippu heilui.

–  34 auton joukosta kahdeksas maalissa ekassa GT4 EM- kilpailussa oli itelle huippu hieno kokemus ja omaan ajoon kisassa oon melko tyytyväinen. Kaikki oli uutta, tankkaaminen, kuljettajan vaihto, renkaiden vaihdot, varikkopysähdysten minimimäärä ja minimiaika yms. Kaikki toi oman haasteensa, mutta onnistuin ajaan puhtaasti ja nousujohteisesti koko kisan läpi. Tähän, kun vielä lisätään, että hävisimme molemmilla varikkopysähdyksillä 45 sekuntia eli yhteensä 90 sekuntia kilpailun aikana, voi todeta, että paljon jäi parantamisen varaa ja sijoitus olisi ilman noita ylimääräisiä sekunteja ollut 5. tai 6. Kisan jälkeen fiilis oli myös aivan käsittämätön, kun pääsi ajamaan isomman luokan autolla ja jokainen kierros tuntu hyvältä. Kun näin kyltin, että on viimeinen kierros tuli todella haikea fiilis ja odottaa todella seuraavaa kertaa. Nyt mietitään hieman mahdollisuuksia osallistua sarjan seuraavaan kilpailuun Hungaroringillä syyskuun lopussa, summasi Pajuranta.

Teksti ja kuvat: Pajuranta tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo