Jäärata 06.12.2016

Pahasta loukkaantumisesta toipunut Jauhiainen tekee paluun jäärata-areenoille

KTM:n 450SXF- ja 250SXF-pyörillä ensi kaudella kisaava Ville Jauhiainen sanoo nuortuneensa ainakin 15 vuotta, kun varmistui, että mies pääsee tekemään paluun kilparadoille.

Moninkertainen jääradan SM-mitalisti Ville Jauhiainen palaa tulevalla kaudella taistelemaan lajin Suomen mestaruudesta. Jauhiaisen ura oli jo päättyä pahaan loukkaantumiseen, mutta nyt kuntoutunut mies jatkaa kilpailemista motivoituneempana kuin koskaan.

Konneveden Moottorikerhon Ville Jauhiainen oli jo lopettaa kilpauransa kolme vuotta sitten sattuneen pahan loukkaantumisen myötä, mutta lopulta palo pyörän selkään kasvoi niin suureksi, että hän aloitti työskentelyn paluun mahdollistamiseksi.

– Viime talvena kun olin Silvastin Ekillä huollossa, niin polte ajamiseen kasvoi liian suureksi ja oli pakko päästä ajamaan ja käsikin toimii jo tosi hienosti, Jauhiainen toteaa.

Jääradan moninkertainen SM-mitalisti ja Supermoton Suomen ja Pohjoismaiden moninkertainen mestari loukkaantui pahasti syksyllä 2014 motocrossradalla. Hänen olkapäänsä meni sijoiltaan, olkapään pallo halkesi sekä olkapään hermot menivät poikki.

– Käsi ei toiminut vuoteen ollenkaan, se vain roikkui olkapäästä. Kesällä kuitenkin lähdettiin viemään projektia eteenpäin, että pääsisin takaisin kilpailemaan. Olin hävittänyt lähes kaiken moposälän pois, koska en tiennyt pystynkö koskaan ajamaan.

Alkusyksystä Jauhiainen hankki motocrosspyörän ja pääsi pitkästä aikaa taas vauhdin makuun.

–  Ai että oli makeeta päästellä kolmen vuoden tauon jälkeen. Heti toisella kierroksella, kun hyppäsin liepeen ison pöydän yli, niin oikein otti mahasta! Oli niin hieno tunne päästä “lentämään”, Jauhiainen fiilistelee.

Mies aikoo osallistua tulevalla kaudella jääradan JR1A- Ja JR2A-luokkiin.

– Intoo on kuin ilmapallolla! Olen saanut mukaan mahtavia yhteistyökumppaneita, jotka ovat hienosti lähteneet mukaan projektiin. Vanha tuttu KTM alkoi kiinnostua, koska heillä on niin valmiit kilpalaitteet molempiin luokkiin ja viimeisen mestaruuden olenkin ajanut Kotarilla.  Sain neuvoteltua Kotarin ja Bikeforumin kanssa diilin jääratakaudelle 2017. Siitä erityiskiitos heille, sillä muuten tämä ei olisi onnistunut! Jauhiainen riemuitsee.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Jäärata-ajo