Road Racing 09.07.2017

Paavilaisen kilpailu Valenciassa päättyi kaatumiseen viimeisellä kierroksella

Peetu Paavilainen. Kuva: Peetu Paavilainen tiedotus

Peetu Paavilaisen kausi jatkui CEV European Talent Cupin osakilpailussa Valenciassa. Kisa lähti jo hyvin käyntiin, mutta päättyi ikävästi kaatumiseen kärkiryhmässä. 

Kilpailussa tiivis viiden pyörän ryhmä taisteli tiukasti sijoituksista läpi kilpailun. Viimeisellä kierroksella Comez kaatui Paavilaisen edellä, vieden Peetun myös nurin. Kilpailun voittoon ajoi Alex Toledo.

– Tämä päivä lähti jo hyvin käyntiin aamun Warmupissa, luotto ajamiseen löytyi ja pyörä tuntui hyvältä. Kisassa pääsin hyvin kärkiryhmän vauhtiin mukaan ja taktiikkani oli ottaa kisa iisisti säästellen renkaita loppuun ja pysyä hyvissä hyökkäysasemissa.
Hainkin juuri ohitusta Comezista kolmossektorilla mikä oli minulle paras, mutta en pystynyt tekemään mitään kun Comez kaatui suoraan eteeni ja ajoin hänen pyöräänsä päin, Paavilainen kertoi.

– Vaikka tietty harmittaa, niin jäi kisasta hyvä fiilis. Vauhti on kärkitasoa ja pystyin kontroloimaan omaa ajoa kisassa. Tästä on hyvä jatkaa kahden viikon päästä Estorilliin näissä samoissa merkeissä. Erityisen iso kiitos tiimille tästä viikonlopusta, oli töitä tavallistakin enemmän, mutta pyörä oli jälleen gridissä voittaja kunnossa. Nyt tulee kyllä viikon loma hyvään paikkaan, sanoi Peetu hieman väsyneenä tiukan rutistuksen jälkeen.

Teksti: Peetu Paavilainen tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing