Classic RR 07.07.2016

ORIVEDEN V CLASSIC TT-AJOT LAUANTAINA 9.7.2016

Lauantaina 9.7.2016 ajetaan Oriveden V Classic TT-ajot.

Oriveden Moottorikerho on perustettu vuonna 1949. Toiminnan ensimmäisellä vuosikymmenellä  tarjottiin alueen moottoriurheilun ystäville vauhtijuhlaa, kun vuosina 1956 ja 1957 järjestettiin Oriveden TT-ajot Onnistaipaleella ns. Kolmioradalla. Rata oli sorapintainen ja pituudeltaa 1 650 m. Erikoista siinä oli se, että kantatie 66 suljettiin, kun ajettiin kilpaa, koska lähtö- ja maalisuora sijaisivat kantatien osuudella.

Vanhanajan TT-ajojen henkeä on taas ilmassa, kun Oriveden Moottorikerho järjestää lauantaina 9.7.2016 klo 12.00 alkaen Oriveden V Classic TT-ajot, joka on vanhojen kilpamoottoripyörien näytösajo.  Tapahtumapaikka on Oripohjan teollisuusalueella. Vastaavan tyyppistä ”katuradalla” ajettavaa näytösajoa ei muualla tänä vuonna järjestetä. Orivedellä on tarjolla tunnelmaa 1950- ja 1960 luvuilta , hieman ääntä, risiiniöljyn tuoksua, mutta ei liikaa vauhtia.

Varsinaisia kilpamoottoripyöriä sivuvaunut mukaan lukien on hieman yli 80.  Vanhimmat moottoripyörät ovat orivesiläisen taitavan entisöijän Hannu Lepistön saksalainen NSU 500 SS vuodelta 1931 ja classic TT:n ”vahvan miehen” Simo Niemisen englantilainen Rudge 500 vuodelta 1932. Mukana on 1940 ja 1950-luvun komeita TT-koneita, Norton ja Triumph pyöriä.

Tänä vuonna saamme tapahtumaan suomalaisen moottoripyöräurheilun legendan Jarno ”Parooni” Saarisen uran alkupuolen kalustoa. Puch Tunturi 125 -67, jolla Saarinen ajoi ensimmäisen Suomen Mestaruutensa, hopealla oli tuona vuonna Oriveden Vesa Kuusisto Hondalla. Toinen on Yamaha TD2B 250 -71, jolla Jarno Saarinen saavutti ensimmäisen MM-mitallinsa. Pyörillä ajaa hänen veljensä Jari Saarinen.

Ajajina nähdään vuosikymmenen takaisia legendaarisia TT-ajajia. Tunnetuin on 11-kertainen Suomenmestari ja viidessä luokassa MM-pisteitä ajanut Matti Salonen. Tunnettu jäärata-ajaja, Orivedelläkin useaan voittoon ajanut Konneveden Ilkka Heinäaho on saatu mukaan ja tulee ajamaan espanjalaisella Bultaco Pursang 250 -70 moto-cross tyyppisellä pyörällä, jolla aikoinaan kilpailtiin eri lajeissa. Mukana ovat luonnollisesti Oriveden Moottorikerhon TT-veteraanit Timo ja Topi Vainio sekä Yrjö Kylmälä, jotka jo 60-vuotta sitten kilpailivat nuoruuden innolla Oriveden TT-ajoissa Onnistaipaleen Kolmioradalla.  Vanhimmat mukana olevat ajajat ovat 82-vuotiaita vetreitä vauhdin veteraaneja.

Näytösajossa ajetaan Oriveden Sanomien 90-vuotisjuhlalähtö, jossa on mukana entisöityjä maantiepyöriä 1930 – 1970 luvuilta. Mukana sivuvaunuja,  jotka kertovat yhden tavan liikkua moottoripyörillä, ovat venäläisiä ja tsekkiläisiä pyöriä.

Tänä vuonna meillä on uutena ”luokkana” mukana rata-autoja. Kaksi näistä on Formula V luokan autoja  JV-Special -66  ja  Veemax Mk2 -67 . Autot ovat Suomessa tehtyjä.  Lisäksi mukana on tyylikkäitä rata-autoja Ford Escort RS 2000 ,Ford Capri 3000 GT, Fiat 128 Sport Coupe ja  Fiat 124 Sport Spyder.

Tapahtuma alkaa la 9.7. klo 12.00. Liikenne tapahtumapaikalle ohjataan Mäntäntien ja kantatie 58 kautta.   

Teksti ja kuva: Kari Rannanautio  

Uusimmat

Lisää aiheesta

Classic RR