Ralli 21.05.2017

Olli Pollari yllätti rallin SM3-luokassa

Olli Pollari. Kuva: Jani Salonen

Alavutelainen Olli Pollari nosti osakkeitaan roimasti, kun rallin SM-sarjan kesäavaus ajettiin legendaarisessa Riihimäki rallissa. Hallitseva junioreiden suomenmestari ajoi SM3-luokassa toiselle sijalle, jääden voittovauhdista vain +4,6 s.

Vähillä testikilometreillä matkaan lähteneen Pollarin tavoite oli nousta viiden parhaan joukkoon ja sijoitus toisena yllätti katsojien lisäksi miehen itsensä.

– Tähän tulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen, sillä podium-sijoitus ei missään nimessä ollut mielessä. Sen verran kovassa porukassa kisataan. Nyt täytyy vain keskittyä piirun verran paremmin ja tiedän, missä voin nipistää aikaa kellolta pois, Pollari toteaa.

Kilpailun jälkeiset tuumailut tarkoittanevat tilannetta erikoiskokeella kolme. Siellä eteen tuli harmillinen spinnaus ja tilanteessa hukkui reilusti aikaa. Sitä, olisiko kirkkain paikka luokassa ollut tavoitettavissa, Pollari ei lähde arvioimaan. Virheet maksavat aikaa ja ne syntyvät yleisimmin omista käsistä, joten sitä on turha” jossitella”. Pollarille mieluisampi sora-alusta antoi joka tapauksessa suuntaa sille, mitä Rallybaron-tiimin kuljettajalta voi jatkossa odottaa. Ja mikä hienointa, tämä tietää entistä tiukempaa taistoa SM3-luokan herruudesta.

Tulokset SM3-luokka

  1. Samuli Vuorisalo 50.00,4
  2. Olli Pollari + 4,6 s.
  3. Miika Hokkanen + 12,3 s.

 

Teksti: Jani Salonen

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli