Ralli 07.04.2018

Ogier jatkaa Korsikan MM-rallin kärkipaikalla – Lappi hurjassa iskussa lauantaina

Sebastien Ogier on ajamassa kohti Korsikan MM-rallin voittoa. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool

Korsikan MM-ralli jatkuu Sebastien Ogierin komennossa. Ranskalainen johtaa kilpailua päätöspäivään lähdettäessä 44.5 sekunnin erolla toisena olevaan Toyotan Ott Tänakiin nähden. Aivan virolaiskuski kannassa kolmantena on Belgian Thierry Neuville. Eroa kaksikon välillä on ainoastaan 0.1 sekuntia.

Toyotan Esapekka Lappi on kahden ajopäivän jälkeen neljäntenä. Lauantain ilmiömäinen vauhti, sekä kaksi pohja-aikaa nostivat suomalaisen kuitenkin taisteluun podiumpaikasta.

Jari-Matti Latvalan lauantai oli epäonninen. Juuri kun ajonsa kanssa tuskaillut suomalainen oli löytämässä vauhtinsa takaisin, lipsautti hän autonsa ulos sillä seurauksella, että auton takakulma kolahti puuhun. Latvala onnistui jatkamaan vielä erikoiskokeen maaliin asti, mutta turvakaaret vaurioituivat rytäkässä, joten edessä oli lopulta keskeytys.

Ralli jatkuu huomenna klo 10.23 Suomen aikaa.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli