Road Racing 14.07.2019

Niko Mäkisellä vaikea viikonloppu Pärnun sateessa

Niko Mäkisellä oli haastava kisaviikonloppu. Kuva: Nico Racing Team tiedotus

Niko Mäkinen sijoittui Superbiken SM-sarjan Pärnun kilpailussa ensimmäisessä lähdössä neljänneksi ja toisessa lähdössä kuudenneksi. Tämä kauden kolmas SM-kilpailuviikonloppu oli miehelle erityisen haastava.

– Valitettavasti säiden haltija ei tänä viikonloppuna ollut puolellamme ja molemmat kisat ajettiin sateen kastelemalla radalla, Mäkinen kertoo.

Koko viikonlopun ajan Mäkisellä oli murheita märällä radalla ajamisessa, kun pyörän takapäähän ei onnistuttu löytämään sellaisia säätöjä, että rengas oltaisiin saatu pitävämmäksi.

– Nyt täytyy oikeasti miettiä miten jatketaan ja jousitukseen on tehtävä isoja muutoksia ennen Alastaron tulevaa SM kisaviikonloppua. Onneksi tiimillä on jotain takataskussa ja toivotaan, että homma menee eteenpäin, siksi haastavaa varsinkin märällä radalla lipsuttelu on tällä hetkellä.

Viikonlopun aika-ajot ajettiin lauantain kuivalla radalla, ja vaikka takarenkaan pidon kanssa oli haasteita myös kuivalla, Mäkinen ylsi 3. sijalle ja sai eturivin lähtöpaikan.

Itse lauantain kilpailun startti keskeytettiin ensin, mutta lopulta uusintastartti onnistui Mäkisellä upeasti ja hän oli kärjessä melkein koko kierroksen. Eeki Kuparinen kuitenkin kuittasi itselleen kärkipaikan toiseksi viimeisessä mutkassa. Mäkinen pysyi pari kierrosta kakkosena, mutta kun avauksissa pito oli todella heikko, hän ei pystynyt haastamaan takaa tulevia, ja vielä kaksi kilpailijaa ohitti hänet ennen ruutulippua. Mäkinen oli maalissa neljäntenä.

Sunnuntaina aamulla Pärnussa ei ajettu warm up -ajoa ollenkaan, vaan mentiin suoraan kilpailuun kaikissa luokissa. Superbiken startti oli tauon jälkeen, ja ennen taukoa tullut rankkasade kasteli taas koko radan eli haasteelliset olosuhteet jatkuivat. Nyt kilpailu saatiin ajettua kokonaisuudessaan loppuun saakka, ja Mäkinen oli maalissa kuudentena, mikä harmitti miestä huolella.

Sarjatilanne säilyi epäonnistuneesta viikonlopusta huolimatta edelleen kakkosena, ja miehen valmistautuminen Alastaron kotikisaan alkaa jo ensi viikon testeillä.

Viikonlopun kaikki tulokset löytyvät täältä: https://speedhive.mylaps.com/LiveTiming/IVNQILOD-2147483744

Seuraava SM-sarjan osakilpailuviikonloppu on Alastaron radalla 27.-28. heinäkuuta.

Niko Mäkinen. Kuva: Nico Racing Team tiedotus

Teksti: Mika Mäkinen/Nico Racing Team

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing