ATV 02.07.2018

Niko Laaksolle uran paras SM-sijoitus Siilinjärveltä

"Kunnosta joutuu varmaan hieman puolustusvoimia kiittämään", hymyili Laakso hyvän tulostason taustoja. Kuva: Niko Laakson tiedotus

Mönkijöiden SM-sarja eli ATV motocross -sarja käynnistyi viikonloppuna motocrossin SM-sarjan yhteydessä Siilinjärvellä. APR Competitionin tiimin Niko Laakso ylsi SM-uransa parhaimpaan saavutukseensa sijoittumalla lauantain jälkimmäisen erän toiseksi.

Lauantain ensimmäisen erän voitti Jesse Uusitalo, ja toisen erän tahtipuikkoa heilutteli Valtteri Vainionpää. Laakso nakutteli lauantaina ajetuista kahdesta erästä neljännen ja toisen sijan takataskuunsa, mikä asetti miehen yhteistuloksissa neljänneksi.

– Lähdin hyvillä mielin kauden aloitukseen. Aika-ajoista irtosi neljäs sija. Siinä saatiin huomata heti aika-ajojen jälkeen, että syyläri vuotaa. Hetki raavittiin päätä, että mitä nyt tehdään. Isä lähti hakemaan jostakin lähimmästä varaosaliikkeestä paikkausmetallia, että saatiin se sitten suurin piirtein pitämään, kertaili Laakso aika-ajojen jälkeistä ylimääräistä dramatiikkaa.

– Lähdettiin siitä ensimmäiseen erään, missä startti ei ollut mikään maailman mahtavin. Neljäntenä tultiin maaliin, sama tulos kuin aika-ajoista. Ihan tyytyväinen olen mutta ainahan pitää olla vähän parannettavaa. Toiseen erään sain paremman startin ja toisena maaliin, mikä oli elämäni paras SM-tulos. Siitä lähdetään nyt jatkossa parantamaan, vielä on varaa siihen.

Laakso ylsi Siilinjärvellä uransa parhaimpaan SM-sijoitukseen. Kuva: Niko Laakson tiedotus

Vaasalainen pääsi vasta hiljattain takaisin arkielämän rutiineihin armeijan harmaista. Nuori mies joutui hymyssä suin myöntämään, että valtion laitoksella saattoi olla osuutensa kauden avauksen hyvään tulostasoon.

– Kunnosta joutuu varmaan hieman puolustusvoimia kiittämään. Onhan se toki oma motivaatiokin ollut aika korkealla koko talven ja alkukauden. Koitetaan tällä kaudella pitää sama linja, että hyvin menee ja laitteet kestävät. Mies on varmaan parhaimmassa kunnossa ikinä. Itse ainakin odotan tältä kaudelta suhteellisen paljon. Kyllä sitä tältä kaudelta vahvasti lähdetään mitalia hakemaan, tuumailee Laakso päättäväisenä.

Seuraava ATV-MX-sarjan SM-osakilpailu ajetaan 28.-29. heinäkuuta Karkkilassa Mansikin Moottoriurheilukeskuksessa.

Tulokset

Teksti: APR Competitionin tiedotus

Mönkijäkuljettaja Niko Laakson kilpakausi huipentui voittoon Virossa

Uusimmat

Lisää aiheesta

ATV