Jäärata 10.03.2017

Niklas Ajo: ”Monelle MotoGP-kuskille jäällä ajo on ollut shokki”

Niklas Ajo kokee, että jäärata-ajosta on hyötyä paitsi ajotekniikkaan myös pyörän laittamiseen. Kuva: Nita Korhonen

Moottoripyörien jääradan SM-kausi laitetaan pakettiin tällä viikolla, kun Konnevesi isännöi kauden finaalia. Mukana viivalla nähdään myös ratamoottoripyöräilyn MM-sarjasta tuttu Niklas Ajo – mikäli hänen lentokoneensa ei ole myöhässä.

Patrik Pulkkisen kisainsinöörinä ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan Moto3-luokassa toimiva Niklas Ajo on erittäin kiireinen. Hän joutuu työnsä takia viettämään paljon aikaa etenkin Espanjassa. Viime viikonlopun Vieremän jääratakilpailuun Ajo saapui myöhään lauantai-iltana, kun muut kuskit olivat jo ehtineet ajaa yhden täyden kisapäivän. Konneveden finaaliin Ajo saapuu, mikäli hänen lentokoneensa vain on ajoissa. Nuorukainen ajaa Helsinki-Vantaalta Keski-Suomeen yötä myöten ehtiäkseen ajoissa viivalle.

Koska Ajo on joutunut jättämään muutaman kilpailun väliin, ei hänellä ole asiaa mestaruuskamppailuun, vaikka onkin napsinut voittoja eristä, joihin on osallistunut. Mikä sitten saa nuorukaisen lentämään Helsinki-Vantaalta Suomeen kesken työkiireiden osallistuakseen jääratakilpailuun?

– Oman ajouran jälkeen haluaa vielä jotain harrastaa ja nuoresta saakka on ollut jatkuvasti menossa, ei osaa tulla vain kotiin lepäämään. Koko ajan pitää olla jotain actionia. Meillä on hyvä porukka, kenen kanssa tätä yhdessä harrastetaan. Uskon, että tästä on mullekin hirveästi apua teknisissä asioissa RR-hommiin, nykyiseen työhön. Tässä kuitenkin moottoria tuunaillaan jatkuvasti ja mietitään jousitusta ja kaikkea. Ja ajaminen vain on niin hienoa, että viitsii sen takia tulla.

Niklas Ajo Kuva: Nita Korhonen

Tänä talvena sekä Niklas että hänen isänsä Aki Ajo ovat treenanneet paljon jäällä ajoa MM-debyyttinsä tämän kuun lopulla tekevän Patrik Pulkkisen kanssa.

– Suomessa on se ongelma, että talvi on tällainen vähän erilainen kuin Espanjassa, niin silloin pitää keksiä sellaisia lajeja, mitä pystyy ajamaan. Ainakin omalla kohdalla jäärata on pirun hyvää treeniä. Patrikinkin kanssa on yhdessä ajettu hirveästi ja treenattu paljon jääradalla. Näkee selkeästi, että hän on kehittynyt paljon talven aikana ja siitä on suoraan hänelle hyötyä RR:ään. Jääradalla oppii pyörän käsittelytaitoja, radan lukemista ja oppii käyttämään päätänsä lajissa. Tässä pitää kuitenkin miettiä koko ajan tosi paljon, homma tulee hyvin paljon päästä.

Aki Ajo on tuonut myös useita ulkomaisia MotoGP-sarjan kuskeja harjoittelemaan Suomen jäälle.

– Moni on ollut ihan innoissaankin tulossa. Tietysti niillä voi jonkinlaisia ennakkoluuloja olla ja moni yllättyy usein mitä jäärata on. Tämä on kuitenkin niin spesiaali laji ja pito on niin ihmeellinen verrattuna asfaltti- ja kuralajeihin. Se vaihtelee niin paljon radan, jään kunnon ja lumen määrästä riippuen. Monelle on ollut alkuun vaikea löytää pitoa, vaikka sitä paljon onkin. Moni ihmettelee, että miten te pääsette noin lujaa vaikka ne ajaa RR:ää paljon nopeammin. Onhan se ollut aikamoinen shokki monelle, että kuinka erilaista jäällä ajo on verrattuna mihinkään muuhun.

Niklas Ajo voitti Vieremällä JR Lites A -luokan ensimmäisen erän. Kuva: Nita Korhonen

Ajo on tämän kauden loppuun mennessä osallistunut elämänsä aikana yhteensä vain kahdeksaan jääratakilpailuun. Silti hän on saavuttanut tämän kauden aikana JR Lites A -luokan voiton jokaisena kolmena kilpailuviikonloppuna, joihin on osallistunut.

– Oikeastaan yllätyin etenkin pikkuluokassa, miten hyvin se lähti käyntiin, vaikka vasta muutama viikko ennen ensimmäistä kisaa päätettiin, että mä ajan siinäkin. Ei sitten tietenkään ehditty edes kunnolla testaamaan. Yritän kuitenkin itse muistaa, että edelleenkin nämä on vasta ensimmäisiä kisoja mulle. Kokemusta on niin vähän, niin sitä on tämän kauden aikana tässä lähinnä haettu ja maltilla ajettu.

Jääradan SM-kauden finaali ajetaan Konneveden Isolahdella tulevana sunnuntaina klo 12 alkaen.

Niklas Ajo on tällä hetkellä JR Lites A -luokan sijalla viisi vain kahden pisteen päässä pronssisijaa pitävästä Konneveden Erkki Silvastista. JR Open A -luokassa Helsinki Racing Clubia edustava Ajo on osallistunut vain kahteen kisaviikonloppuun ja pitää sijaa 12.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Jääradan SM-mitalit ratkotaan sunnuntaina Konnevedellä

Niklas Ajo suoraan Espanjasta Vieremän voittotaistoon – Mikko Koskisesta Suomen mestari

Uusimmat

Lisää aiheesta

Jäärata