Road Racing 20.04.2018

Niki Tuuli luottavainen vauhtiinsa MM-sarjassa ”Tilanne näyttää selkeästi positiivisemmalta”

Niki Tuulen Aragónin viikonloppu oli nousujohteinen. Huonon startin takia, hän ei päässyt haluamaansa tulokseen, mutta on tyytyväinen kehitysaskeleihin. Kuva: Niki Tuulen Tiedotus

Supersportin MM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan viikonloppuna Hollannin Assenin radalla. Koko sarjan kiertävä suomalaiskuljettaja Niki Tuuli lähtee positiivisin mielin legendaariselle radalle.

Viime viikonloppuna kahdeksanneksi Espanjan Aragónin osakilpailussa sijoittunut Niki Tuuli on nyt MM-pisteissä seitsemäntenä. Alkukausi ei ole ollut aivan sitä, mitä brittitalli CIA Landlord Insurance Hondan kuljettaja olisi toivonut, mutta viime viikonloppu alkoi tuoda ajamiseen tekemisen meininkiä.

– Aragónin kilpailuun lähdettiin ruudusta 13, mikä ei ollut toki se sijoitus, mitä lähdettiin hakemaan, mutta positiivista oli se, että koko ajan mentiin ajamisen ja pyörän kanssa eteenpäin. Myös yleisfiilis itsellä oli se, että koko ajan ollaan lähempänä sitä, kun ajo lähtee kulkemaan, Tuuli kertaa viime viikonloppua.

Myös tiimipäällikkö Simon Buckmaster on tyytyväinen suomalaisen otteisiin.

– Olen erittäin luottavainen, että kun Niki vain saa lisää kokemusta pyörästämme, hän näyttää kyllä kaikille tällä kaudella. Hän työskentelee hyvin tiimin kanssa ja kehittyy paremmaksi kisa kisalta, Buckmaster toteaa.

13 osakilpailua käsittävästä MM-kaudesta on nyt kolme koitosta takana, ja Tuuli katsoo luottavaisin mielin tulevaan.

– Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää nyt selkeästi positiivisemmalta kuin kahdessa ensimmäisessä kisassa, ja meillä on tarkempi näkemys siitä, mihin suuntaan pakettia lähdetään viemään. Nopeat mutkat ovat tällä hetkellä kompastuskivi, sillä pyörä luistelee niissä tosi paljon, ja siihen meidän täytyy löytää nyt ratkaisuja mahdollisimman nopeasti.

– Asseniin suunnataan positiivisin mielin ja siellä jatketaan kipupisteiden ratkomista, jotta saadaan kaivettua esiin vauhti, millä ollaan taistelemassa palkintopallipaikoista.

World Supersportin aika-ajot ajetaan lauantaina klo 15.00 Suomen aikaa ja sunnuntain kilpailu starttaa klo 12.30.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Niki Tuuli yhdeksänneksi Supersportin Thaimaan osakilpailussa

Niki Tuuli sijalle 11. Phillip Islandin kisassa

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing