Road Racing 07.07.2019

Niki Tuuli historialliseen voittoon MotoE-luokassa!

Niki Tuuli. Kuva: Ajo Motorsport

Niki Tuuli on tehnyt moottoriurheiluhistoriaa Sachsenringillä Saksassa. Suomalainen ajoi voittoon historian ensimmäisessä sähkömoottoripyörillä ajettavan MotoE-sarjan osakilpailussa.

Aki Ajon tallin väreissä kilpaileva Tuuli oli ykkönen jo aika-ajossa, ja sunnuntain varsinaisessa kilpailussa hän nappasi täyden pistepotin ennen toiseksi ajanutta Bradley Smithiä ja kolmanneksi sijoittunutta Mike de Meglioa.

– Voitto on totta kai paras mahdollinen alku kaudelle. Nyt me tiedämme, missä olen vahvoilla ja mitä minun on parannettava. Tykkään sarjan ilmapiiristä, koska kaikki on paljon yksinkertaisempaa, kuskit taistelevat tuloksista, mutta myös nauttivat ajamisesta. Itselläni ei ole paineita, yritän vain pitää hauskaa ja ajaa hyvin seuraavassa kisassa, Tuuli kommentoi.

Myös tallipäällikkö Aki Ajo oli erittäin mielissään kilpailun jälkeen.

– Täytyy olla tyytyväinen siihen, kuinka jännittävä MotoE-historian ensimmäinen kilpailu oli, ja olen tietenkin iloinen Nikin suorituksesta, hän on ollut vakuuttava. Nikin olen tuntenut jo hyvin nuoresta asti, ja tiedän, kuinka tosissaan hän on. Hänellä on valoisa tulevaisuus edessä, tallipäällikkö Ajo totesi.

MotoE-sarjan seuraava kisa ajetaan 11. elokuuta Itävallassa.

Tulokset:

MotoE-sarjan pistetilanne ensimmäisen osakilpailun jälkeen:

1. Niki Tuuli (Ajo MotoE Team) 25p
2. Bradley Smith 20p
3. Mike Di Meglio 16p
4. Hector Garzo 13p
5. Matteo Ferrari 11p

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing