Ralli 30.07.2016

Nikara vuoden 2016 nelivetomies

Nelivetomiehet Paviljongin Podiumilla. Kuva: Toni Ollikainen

Saarijärven UA:n Jarkko Nikara päätti lähteä nelivetomies 2016 –kisaan, kun sopivaa mahdollisuutta ei MM-rallin puolella tullut. Nikara oli alusta alkaen täysin omaa luokkaansa voittaen nelivetomies 2016 –tittelin 4.40 sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Mäntyharjun MK:n Toni Kuhaseen.

Jarkko Nikara lähti lauantaipäivään perjantain jälkeen selvässä johdossa. Eikä muilla enää ollut mahdollisuutta tavoittaa Nikaraa, sillä toisena ollut Kuhanen oli jo 2.35,8 perässä Saarijärven miestä.

– Nelivetomies-titteli kiinnostaa tietenkin, mutta tärkeätä olisi myös ajaa kelpo aikoja niin yleisön kuin tallipäälliköidenkin muistiin, Nikara totesi taktiikastaan päätöspäivään.

Päivä alkoi siis Ouninpohjalla. Nikara ajoi yli 52 sekunnin pohjat kaksikkoon Jarkko Hosike ja Timo Mäenpää. Tämä kaksikko keskeytti perjantaina ja näin heillä ei ollut mahdollisuuksia enää hyviin loppusijoituksiin aikarangaistuksien takia. Kuhanen jatkoi kakkosena, mutta ero venähti yli minuutilla lisää.

Päivän toisella erikoiskokeella Päijälässä (23,5km) Nikara jatkoi vielä tiukkaa menoa. Sijoitus oli ollut WRC2-luokassa kymmenes ja koko kisassa 20. Mäenpää oli kakkonen +22,8 ja Hosike kolmas ennen Kuhasta.

Kun tilanne oli voiton osalta selvä, ei Nikara enää Pihlajakoskella riehunut samaan malliin. Pohja-aika tuli kuitenkin selvällä 9,6 sekunnin erolla jälleen kakkoseksi ajaneeseen Mäenpäähän. Seuraavina oli edellisen erikoiskokeen mukaan Hosike ja Kuhanen.

Viimeinen erikoiskoe Saalahti (4,23km) oli enää pelkkä muodollisuus. Nikaran varmistellessa voittoa, pohja-aikaan ylsi Mäenpää puolen sekunnin erolla Nikaraan. Kuhanen jäi 2,5 sekuntia enemmän.

Veljensä Petrin kartturoima Nikara ajoi Mitsubishi Lancer Evo 9:llä ylivoimaisen voiton 4.40 erolla kisan kakkosiksi ajaneisiin Toni Kuhaseen ja Matti Kankaaseen (Mitsubishi Lancer Evo 9). Kisan kolmansiksi ajoivat Niko Veikkanen – Arto Sirpoma (Subaru Impreza) +9.06,8.

Nikara oli panokseensa tyytyväinen.

– Ounin alkuosuudella ajoin leveäksi ja osuin penkkaa, onneksi mitään ei särkynyt. Ison tien osuus oli sitten hienossa kunnossa. Oli muuten ainoa, missä ei tarvinnut varoa niin paljon. Päijälässä tultiin vielä kohtuu vauhtia, mutta kahdella viimeisellä vain varmisteltiin voittoa, kertoi Nikara maalissa.

Nikara jatkosuunnitelmat ovat auki.

– Ajaisin kyllä mielelläni WRC-kilpailuja, mutta budjetin saanti niihin kisoihin on kiven alla. Mäkisen Tommi aina välillä soittelee ja pyytää testaamaan autoa. Niistä pyynnöistä ei kyllä kieltäydytä. Jos ei isoihin kisoihin päästä, niin pitää nuottiharjoitusten takia ajaa myös SM-kisoja tarpeen vaatiessa.

Niinikään Kuhanen oli tyytyväinen tulokseen.

– Jarkolle (Nikara) ei pitänytkään olla mitään mahdollisuuksia, mutta ensimmäiseksi nelivetoralliksi tulos oli hyvä, nautiskeli kaksinkertainen F-Cupin mestari.

  1. Jarkko Nikara – Petri Nikara, Saarijärven UA, Mitsubishi Lancer Evo 9
  2. Toni Kuhanen – Matti Kangas, Mäntyharjun MK/EPUA, Mitsubishi Lancer Evo 9
  3. Niko Veikkanen – Arto Sirpoma, Hyvinkään/Hausjärven UA, Subaru Impreza
  4. Ilkka Kariste – Janne Kukkonen, Lahden/Päijät-Hämeen UA, Subaru Impreza
  5. Timo Pitkäniemi – Kirsi Holmberg, Lammin/Lahden UA, Subaru Impreza

Teksti: Jorma Mikkola

10. kerta toden sanoo – Nikara suosikkina Nelivetomies 2016 -kisaan

 

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli