Motocross 14.08.2016

Niemelällä hyvät lähdöt Viron mestaruussarjan kilpailussa Tihemetsässä

Motocrossin Viron Mestaruussarjan kolmas osakilpailu kilpailtiin lauantaina 13.8.  Tihemetsän upealla radalla. CrossiBlogin Jami Niemelä osallistui kilpailuun MX2-Jun-luokassa, joka on tarkoitettu MX125-luokan kuljettajilla.

MX2-Jun-luokan Viron Mestaruussarja ajetaan MX2-luokan kanssa samassa lähdössä, joten kirittäjiä riittää. Lauantainen kilpailu ajettiin mukavassa vesisateessa, joten kuraakin oli tarjolla riittävästi.

Jami Niemelällä on koko kauden ollut kovasti haastetta lähtöjen onnistumisen kanssa. Pärnun kilpailun jälkeen lähtöjä onkin harjoiteltu erittäin paljon ja tulokset nähtiin kilpailussa. Ensimmäisessä erässä Niemelä lähti puomilta erittäin hyvin liikkeelle ja ensimmäisen kurvin jälkeen hän oli noin viidestoista. Ensimmäisillä kierroksilla sijoituksesta kamppaillessa Niemelällä loppui repärit, jonka jälkeen oli pakko käydä ratavarikolta noutamassa toiset lasit. Lopulta maalissa sijoitus oli koko porukan 23:s ja MX2-Jun-luokassa kuudes.

Toisessa erässä Niemelän lähtö oli jälleen hyvä, mutta ei onnistunut ihan yhtä hyvin kuin ensimmäisessä erässä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoitus olikin MX2-Jun-luokassa neljäs. Koko erän Niemelä sai ajaa kovaa kilpailua virolaisen ja latvialaisen kilpakumppanin kanssa, lopulta kilpakumppanit osoittautuivat kovemmiksi ja sijoitus maalissa oli MX2-jun-luokan kuudes ja koko porukan 23:s.

– Päivän erätulokset eivät ihan sitä ollut mitä tavoiteltiin, mutta positiivista oli se että ero kärkeen kutistuu pikkuhiljaa. Tämä tarkoittaa, että suunta on oikea, Niemelä toteis

MX2-jun-luokan kärjen muodostivat 1) Andreas Hiiemägi 2) Robert Saun 3) Rasmus Kumaja 6) Jami Niemelä

Viikon kuluttua vuorossa on Latvian mestaruussarjan osakilpailu Cesisissä.

Epäviralliset tulokset mylaps.com
Lisätietoja Jami Niemelästä

Teksti ja kuva: CrossiBlogi tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross