Ralli 30.10.2016

Nico Valkosen kauden kohokohtana nuorten rallimestaruus

Nico Valkonen matkalla rallin Nuorten Cupin mestariksi kauden päätöskisassa Lapualla. Kuva: Jouni Laakso

Jyväskyläläinen, Laukaan Moottorimiehiä edustava Nico Valkonen, 17, kilpaili tällä kaudella ahkerasti rallin ja rallisprintin nuorten luokassa. Renault Cliolla ajavan Valkosen kauden ykköstavoite oli Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan yhteydessä ajettavan Nuorten Cupin voitto. Hän saavutti sarjavoiton viimeisessä osakilpailussa Lapualla lokakuun alussa. Viiden osakilpailun sarjassa kolme voittoa ajanut Valkonen nappasi sarjavoiton lopulta 11 pisteen erolla ennen Keski-Karjalan UA:n Joonas Huovista. Sarjakolmoseksi ajoi Punkaharjun Arttu Lähdeniemi.

Nuorten Cup sujui tänä vuonna alusta asti Valkosen komennossa. Hän nappasi voitot kauden kolmesta ensimmäisestä osakilpailusta Heinolasta, Limingasta ja Perniöstä.

– Ensimmäiseen osakilpailuun lähdettäessä oma suoritustaso suhteessa muihin luokan kuljettajille oli pieni arvoitus. Vauhti oli heti kohdallaan ja arvostan osakilpailuvoittoja todella korkealle, Valkonen sanoo.

Perniössä ajetun kesäkauden avauskilpailun voiton jälkeen sarjajohto oli tukevasti Valkosen käsissä. Neljännessä osakilpailussa Kiteellä auto lipsahti kuitenkin nurin, joten viimeiseen kilpailuun jäi vielä jännitettävää. Lapuan rallissa voittoa ei tarvinnut tavoitella hampaat irvessä, sillä kolmossijakin riitti mestaruuteen. Valkonen ajoi kilpailussa kakkoseksi, joten mestaruus matkasi Jyväskylään.

– Mestaruudesta tuli sanoinkuvaamattoman hyvä tunne. Sarjan taso oli mielestäni tänä vuonna todella kova, parhaimmillaan mukana on kaksikymmentä kuljettajaa ja kärjessä yritys oli tapissa, eikä ulosajoilta vältytty.

Valkonen kilpaili vuonna 2016 ahkerasti. Kaikkiaan kilpailukalenterissa oli tammikuun ja lokakuun välisenä aikana 21 kilpailua rallia, rallisprintiä ja harrasterallia.  Kartanlukijana istui kauden toisesta rallista lähtien Petri Nurmi. Kauden saldona oli 12 voittoa, neljä kakkosijaa, neljä kolmossijaa ja yksi ulosajo.

Nico Valkonen aloitti ralliuransa nuorten luokan rallisprinteissä vuonna 2014 Toyota Starletin ratissa. Viime vuonna kalusto päivittyi Renaultiin. Ensi kauden osalta kilpailukalenteri on vielä auki. Autoalaa opiskeleva Valkonen saavuttaa ajokortti-iän helmikuussa, joten nuorten luokka jää taakse.

– Mieli tekee totta kai ylöspäin ja tehokkaamman kaluston rattiin. Nykyinen auto on myynnissä, ja katsotaan nyt rauhassa mihin etenemme, jos se menee kaupaksi.

Rallin Nuorten Cupin tulokset

Teksti: Miikka Kimari

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli