Rallicross 17.09.2017

Niclas Grönholm taisteli kauden parhaan sijoituksensa Latviassa

Niclas Grönholm ylsi semifinaaleihin Latviassa. Kuva: GRX/McKlein

Niclas Grönholm kaasutteli hienosti kauden parhaan suorituksensa rallicrossin MM-osakilpailussa Latviassa sunnuntaina.

Grönholm sijoittui lopputuloksissa seitsemänneksi oltuaan omassa semifinaalissaan neljäs. Finaalipaikkakaan ei jäänyt enää kauas 21-vuotiaalta GRX-tallin kuljettajalta.

– Tänään taisteltiin kaikki irti mitä miehestä ja autosta lähti. Oli hieno onnistua, kun välillä on ollut epäonnea ja pieniä tekniikkamurheita. Tämä on sitä mihin muissakin kisoissa olisi ollut mahdollisuus. Finaaliin ei ole enää pitkä matka, Grönholm arvioi vauhdikasta ajoaan.

Semifinaalissa Grönholm joutui lähtemään takarivin uloimmalta lähtöpaikalta, mutta ensimmäisen shikaanin jälkeen Fiesta-kuljettaja kolkutteli jo paikkaa kärkinelikkoon.

– Reinis Nitiss yritti toisessa mutkassa peittää meikäläistä ja hän ajautui Timmy Hansenin kylkeen. Siinä tuli paikka ja täräytin molemmista samalla kertaa ohi. Vauhti ei sitten vaan ihan vielä riittänyt saavuttamaan kolmantena ajanutta Andreas Bakkerudia, Grönholm selvitti huikeaa ensimmäistä kierrostaan.

Grönholm teki vahvan esityksen semifinaalissa, sillä varikolla selvisi, että vaihdelaatikko oli saanut rajun iskun kisan aikana.

– Vaihdelaatikon kuori oli halki. Ilmeisesti se meni joko ensimmäisellä tai toisella kierroksella, kun tulin hypystä aika rajusti alas. Vaihteet kyllä meni päälle, vaikka jotain siellä kyllä tuntui, Grönholm tilitti.

Grönholmin tie semifinaaliin kulki tasaisten esitysten kautta karsintaerissä. Lauantain auringossa ja sateessa ajettujen erien jälkeen hänen sijoituksensa oli 13:s, kun semifinaaleihin selviää 12 parasta. Sunnuntain kahdessa karsintaerässä Fordin vauhti parani edelleen ja niin Grönholm nousi kaksi sijaa ja mukaan semifinaaleihin.

Kauden kahteen viimeiseen osakilpailuun Grönholm suuntaa toiveikkaana.

– Tämä antoi rutkasti lisää itseluottamusta jatkoon ja finaalipaikkaakin voi jo tavoitella seuraavassa kisassa Saksassa, jos vaan kaikki menee samaan malliin, Grönholm totesi.

Rallicrossin MM-sarjan kauden viimeistä edellinen osakilpailu ajetaan Saksassa kahden viikon kuluttua.

Teksti: GRX Team

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallicross