Turvassa Tiellä 18.05.2018

NHL-lupaus Miro Heiskanen tukemaan Turvassa Tiellä -ohjelmaa

Miro Heiskanen ei anna huomionsa herpaantua sekunniksikaan jäällä tai liikenteessä. Kuva: Sofia Koittola

18-vuotias Miro Heiskanen on yksi kaikkien aikojen lupaavimmista suomalaisjääkiekkoilijoista. Ykköskierroksella NHL:ään varattu Heiskanen tiedostaa, ettei autolla ajaminen ja puhelimen käyttäminen samanaikaisesti ole millään tasolla toimiva yhdistelmä. Heiskanen ja yhdeksän muuta huippu-urheilijaa antavat lupauksensa turvallisemman liikenteen puolesta AKK:n Turvassa Tiellä –ohjelman valtakunnallisessa videokampanjassa.

Viime kaudella Liigan parhaaksi puolustajaksi valittu Heiskanen oli mukana voittamassa alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta vuonna 2016 ja hän on edustanut Suomen A-maajoukkuetta PyeongChangin talviolympialaisissa ja Tanskan MM-kisoissa.

Lähteminen AKK:n Turvassa Tiellä –ohjelmaan oli oman ajotutkintonsa viime kesänä suorittaneelle Heiskaselle kunnia-asia. Taitavana ja poikkeuksellisen taitavana luistelijana tunnettu NHL-seura Dallas Starsin ykköskierroksella varaama kiekkolupaus on omaksunut nopeasti ajamisen perustaidot.

– Ajaminen alkaa tuntua aika luontevalta. Voisi sanoa, että se tulee jo selkäytimestä, Heiskanen sanoo.

Heiskanen korostaa, että ihmisten tulisi keskittyä ajamisen aikana ainoastaan ajamiseen. Puhelimen räplääminen on edelleen yksi suurimmista turvallisuusriskeistä liikenteessä.

Keskittyminen ei saa herpaantua sekunniksikaan

– Kun ajan niin pidän puhelintani taskussa ja yleensä se on vielä äänettömällä. Toki välillä tulee pieni houkutus tarkastaa, onko tullut viestejä. Ajokoulussa korostettiin paljon sitä, ettei pidä räplätä puhelinta tai keskittyä siihen ajamisen aikana.

Heiskasen mukaan älypuhelinten näpräämisestä aiheutuva ongelma on havaittavissa myös muualla kuin liikenteessä.

– Tuntuu, etteivät jalankulkijat juurikaan katsele, mistä autot tulevat. Välillä on vähän huolimatonta tekemistä. Käytän itse joskus puhelinta kävellessäni, mutta suurimmaksi osaksi tarkkailen liikennettä. Myös kävelijöiden tulisi olla tarkkaavaisempia puhelimen käytön suhteen.

Suurella todennäköisyydellä ensi kaudella NHL-jäillä kiekkoilevan Heiskasen vinkki liikenneturvallisuuden parantamiseksi on ytimekäs.

– Kun ajat niin keskity ajamiseen. Keskittyminen ei saa herpaantua sekunniksikaan puhelimen takia.

Heiskasen ja muiden kampanjakasvojen videoihin pääsee tutustumaan pitkin vuotta Turvassa Tiellä -ohjelman verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Heiskasen lopukesästä julkaistavan videon ohella kampanjassa nähdään mm. Matti Suur-Hamari, Mika Häkkinen, Leo-Pekka Tähti, Kaisa Mäkäräinen, Mikael Forssell, Esapekka Lappi sekä useita suomalaisia autourheilutähtiä.

Kampanjalla pyritään herättämään huomiota liikenneturvallisuutta edistäviin tekoihin ja aktivoimaan ennen kaikkia moottoriajoneuvolla liikkuvia vaikuttamaan sekä itseensä että lähipiiriinsä, jotta arkiliikenteestä tulisi turvallisempaa. Liikenneturvallisuuslupauksien punaisena lankana kulkevat Kymmenen Kultaista Tieliikennesääntöä ovat Turvassa Tiellä -ohjelman ydinsanoma.

Autourheilun kansallisen lajiliiton, AKK:n, Turvassa Tiellä -ohjelman vie kouluttajiensa avulla liikennekasvatusta Suomen yläkouluihin ja 2. asteen oppilaitoksiin, ja on samalla osa maailmanlaajuista FIA Action for Road Safety -aloitetta. Ohjelma tuo vuosittain liikenneturvallisuutta esille myös useissa autourheiluun ja yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvissä tapahtumissa. Turvassa Tiellä -yhteistyökumppaneita ovat Suomen Autokoululiitto, Suomen Poliisi, Suomen Moottoriliitto, Moottoripaja-hanke, NEP Finland, Nokian Renkaat ja Lasol.

Teksti: AKK / Turvassa Tiellä

Paralympia-kultamitalisti Matti Suur-Hamari tukee Turvassa Tiellä -ohjelmaa:  ”Liikenteessä elämä on kiinni millisekunneista”

Maailmancup-voittaja Kaisa Mäkäräinen tukee Turvassa Tiellä -ohjelmaa

Mikael Forssell tukemaan Turvassa Tiellä -hanketta: ”Liikennekasvatus lähtee kotoa ja vanhempien esimerkki on tärkein”

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo