MM-Ralli 01.08.2019

Neuville Harjun valtias torstaina

Thierry Neuville johtaa Neste Rallia torstain jälkeen. Kuva: Toni Ollikainen / AKK.

Rallin MM-sarjan yhdeksäs osakilpailu alkoi toden teolla Jyväskylän ydinkeskustassa torstaina, kun upeassa ilta-auringossa kylpenyt Harjun erikoiskoe saatteli vuoden 2019 Neste Rallin matkaan. Ensimmäisen erikoiskokeen nopein oli Belgian Thierry Neuville, toinen Viron Ott Tänak ja kolmas britti Kris Meeke hiuksenhienoilla eroilla toisistaan.

Harjun erikoiskoe startattiin nyt modernilla WRC-aikakaudella kuudennen kerran peräkkäin matkaan. Vuonna 2014 uudelleen Suomen MM-ralliin 16 vuoden tauon jälkeen palannut, yksi kaikkien aikojen legendaarisin erikoiskoe on sulattanut urheilun ystävien sydämet ympäri maailmaa.

Torstain ainoalla erikoiskokeella ei juuri draamaa nähty, mikä osoittaa sen, että kuljettajat tietävät kaupunkipätkän luonteen: mitään on vaikea voittaa, mutta kaiken voi hävitä.

Pohja-ajan ajanut Hyundain Neuvillekin odotti jo perjantain ja ensimmäisen täyden ajopäivän alkua.

– Huomenna selviää, kuinka valmistautuneita ollaan. On tehty kovasti töitä vuoden alusta lähtien ja erityisesti tätä kisaa varten. Toivotaan, että se tuottaa tulosta, Neuville ennakoi.

Neste Rallin ennakkosuosikin viittaa on aseteltu vankasti Toyotan Ott Tänakin harteille. Tänak johtaa tällä hetkellä kuljettajien MM-sarjaa ja on viimevuotinen Neste Rallin voittaja. Perjantaina virolainen lähtee aura-auton roolissa ensimmäisenä reitille.

– Huomisesta tulee rankka päivä, ja pitää vain hallita se. Katsotaan, mikä on mahdollista, mutta kovaa pitää ajaa, Tänak pohtii.

Tälle kaudelle Tommi Mäkisen Toyotalle siirtynyt Kris Meeke on innoissaan saadessaan olla osa tallia sen kotikisassa.

– Odotan tästä fantastista rallia. Pari vuotta sitten tämä oli ihan spesiaalijuttu minulle. Nyt ollaan Toyota Gazoo Racingin kotikisassa, ja se tekee tästä erityisen. Mukavaa olla Yariksessa tänä viikonloppuna, Meeke tunnelmoi.

Suomalaiskuljettajat jäivät Harjulla viiden kärjen ulkopuolelle. M-Sportin Fordilla ajava Teemu Suninen oli kotimaisen kaartin paras seitsemänneksi nopeimmalla ajallaan.

– Aloitetaan tämä täysillä, ja koitetaan tulla jatkossa kovempaa. Tämä oli ihan OK. Vähän varovasti tuli ensimmäiset jarrutukset, ja kaverit voivat tulla vähän kovempaa, Suninen pohti.

Sami Pajarin Flying Finn Future Star -matka starttasi

Kaikkien aikojen Suomen MM-rallin nuorimman kuljettajan Sami Pajarin voittaman Flying Finn Future Star -palkinnon tuoma näytönpaikka koko rallimaailman edessä muuttui todeksi Harjulla. 17-vuotias nuori mies suoritti Neste Rallin avauserikoiskokeen ehjästi ja varmasti. Maalissa fiilis oli katossa.

– Käteni tärisevät! Väkeä ainakin oli katsomassa. Terveisiä kaikille tutuille, Pajari kertoi innostuneena.

Neste Ralli jatkuu perjantaina kymmenellä erikoiskokeella. Päivän avaava, kertaalleen ajettava Oittilan 19,34-kilometrinen erikoiskoe ravistaa viimeistään kuljettajien unihiekat silmistä kello 08.18 alkaen.

Tilanne EK 1/23 jälkeen
1. Thierry Neuville (BEL) 1.47,3
2. Ott Tänak (EST) + 0,7
3. Kris Meeke (GBR) + 1,2
4. Sébastien Ogier (FRA) + 1,3
5. Andreas Mikkelsen (NOR) + 2,2
6. Craig Breen (IRL) + 2,4
7. Teemu Suninen (FIN) + 2,4
8. Jari-Matti Latvala (FIN) + 2,4
9. Esapekka Lappi (FIN) + 3,1
10. Kalle Rovanperä (FIN) + 4,8

Tulokset

Teksti: Neste Ralli / Viestintä.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli