Trial 23.07.2017

Myöhänen hallitsi lauantaina Salossa

Timo Myöhänen. Kuva: Max Angelma

Trialin kolmas SM-osakilpailu ajettiin lauantaina aurinkoisella Salon Kavilannummen kallioilla. Timo Myöhänen hallitsi Eliitti-luokkaa, konkari Jussi Haapanen oli 2. ja nuori Leevi Lindqvist hienosti 3. A-luokkaa hallitsi Niko Nurmio, B-luokan voitti Timo Setälä ja 40+ luokkaa hallitsi HäMK:n Tommi Kallio. SuperCupin voitto puolestaan kirjattiin Ville Vihiselle.

Jaksot olivat melko vaativia joka luokassa jasiten pisteitä kertyi joka luokassa tasaiseen tahtiin. Lopputuloksissa oli varsin selkeät piste-erot joka luokassa – ainoastaan SuperCupissa 1. ja 2. ero oli 3vp.

Kaiken kaikkiaan kuskin olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä jaksoihin ja totesivat, että ensi vuonna taas uudestaan, jos kisa järjestetään.

Lauantain SM-trialin tulokset.

Aurinkoinen sää toi myös mukavasti katsojia paikanpäälle, ja varsinkin jaksolle 8, joka oli varikon lähellä ja johon pääsi helposti.

SaMK suoriutui järjestely hommista varsin mallikkaasti: tämä oli jo 28. kerta, kun Kavilassa kisailtiin. Kerhon trialjaoksen ydinryhmä on ollut jo pitkään yhdessä tekemässä kisaa, mikä helpottaa kisaa edeltäviä sekä kisapäivän tapahtumia, kun jokainen tietää mikä on hänen hommansa.

Normaali kioskimyynnin lisäksi oli sokerina pohjalla kun soppatykissä oli tarjolla jauhelihakeittoa, mikä maistui mukavasti niin kilpailijoille kuin yleisölle ja henkilökunnalle.

Teksti: Veijo Matinaho

Uusimmat

Lisää aiheesta

Trial