Motocross 14.09.2016

Motocrossin lajiryhmä tiedottaa: Joukkuekilpailussa uusi formaatti

Motocrossin lajiryhmä muistuttaa tänä viikonloppuna järjestettävän joukkuekilpailun sisältävän poikkeuksellisen ajoformaatin. Kilpailun isäntäseura Vantaan Moottorikerho vastaa kilpailun läpiviennistä.

Viikonloppuna kilpaillaan kerhojoukkueiden kesken SM-luokassa sekä MX65- ja MXC-luokissa. Lisäksi veteraanit (MXV) ajavat joukkuekilpailun, jossa joukkueen voi muodostaa myös yli seurarajojen. MX65-kerhojoukkueet ja MXV-joukkueet kilpailevat lauantaina. SM- ja MXC-kerhojoukkueet kilpailevat sunnuntaina, minkä lisäksi SM-kerhojoukkueet ajavat karsinnan lauantaina.

SM-kerhojoukkueiden kilpailu on ainoa virallinen arvokilpailu. Siinä ajetaan Suomen mestaruudesta.

MX65- ja MXC-kerhojoukkueet sekä MXV-joukkueet ajavat epävirallisesta mestaruudesta, jolla ei ole esimerkiksi Suomen mestaruus- tai Suomen Cup -arvoa.

Perinteisesti kerhojoukkuekilpailussa on ajettu Suomen mestaruudesta sekä MXC-luokkien mestaruudesta, mutta parin viime kauden aikana kotimaiseen kilpailutoimintaan on otettu mukaan MX65- ja MXV-joukkuekilpailu harrastajien toiveesta. MX65- ja MXV-joukkuekilpailussa sovelletaan SM- ja MXC-kerhojoukkuekilpailun sääntöjä.

Tänä vuonna lajiryhmä tiedotti useaan otteeseen, että halukkaat kerhot voivat hakea MX65- ja MXV-kilpailua, joka järjestettäisiin omana tapahtumanaan irrallaan SM- ja MXC-kerhojoukkuekilpailusta. Virallisia hakemuksia tuli ainoastaan Vantaan Moottorikerholta (VMK), joka myös ehdotti uutta formaattia.

VMK päätti kasvattaa SM- ja MXC-kerhojoukkuekilpailua yhdistämällä siihen MX65- ja MXV-joukkuekilpailun, mikä tarkoitti perinteisistä järjestämismuodoista poikkeamista.

MX65- ja MXV-kilpailun suosio yllätti positiivisesti VMK:n eikä osallistujamääriin tehty rajausta. Se pakotti järjestäjiä muokkaamaan alkuperäistä aikataulua, ja esimerkiksi harjoitusajot ajetaan tiivisti. Myös kilpailuerien aikataulu on ripeä.

Kilpailun aikataulu julkistettiin vasta ilmoittautumisajan päätyttyä. Mikäli jokin joukkue kokee aikataulun tai kilpailuformaatin olevan epäsopiva, on sen mahdollista perua osallistumisensa kilpailuun. Se on tehtävä Vantaan Moottorikerholle, samoin kuin ilmoittautuminen oli tehty. Osallistumismaksu palautetaan lyhentämättömänä.

Vantaan Moottorikerho ry: www.vantaanmoottorikerho.fi

Motonet Joukkue-SM-Motocross: www.sm-motocross.fi

Motocrossin lajiryhmä: www.moottoriliitto.fi/lajit/motocross/lajiryhma

Suomen Moottoriliitto: www.moottoriliitto.fi

Teksti: Marko Vihriä, Motocrossin lajiryhmän jäsen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross