Jääspeedway 02.12.2016

Kansainvälinen jääspeedwayleiri Ylitorniolla viikonloppuna

Ylitornio isännöi jääspeedwayn MM-karsintaa. Kuva: Minna Auvilahti

Kansainvälisen Moottoriliitto FIM:n jääspeedwayleiri järjestetään Ylitorniolla 3.-5.12.

Ylitornion Reväsjärvellä on ajettu jääspeedwaytä jo usean vuoden ajan Suomen Moottoriliiton (SML:n) harjoitusleirien muodossa. Jääspeedway on tullut tutuksi seudun asukkaille ja kuntapäättäjille. Viime vuoden jääspedwayn harjoitusleiri oli ensimmäisen kerran FIM:n (Fédération Internationale de Motocyclisme) virallinen kansainvälinen leiritys. Kaukaisimmat urheilijat ovat saapuneet Australiasta ja Etelä Euroopasta.

Oulun Moottorikerholla on hyvä maine jääspeedwaykilpailuiden järjestäjänä. Oulussa on järjestetty useana vuotena po. kilpailuita. Nykyisin Oulun Raatin stadionia ei enää jäädytetä talviurheilun käyttöön. Näin ollen Oulun Moottorikerho on saanut hyvän yhteistyökumppanin Ylitorniosta. Ylitornio on vahvasti talviurheiluun panostava kunta ja näin talviurheilu ja moottoriurheilu kohtaaavat Ylitorniolla.

Ylitorniolla Revasjärven jäällä on järjestetty useampana vuotena jääspeedwayn harjoitusleiri. Leireillä ovat osallistuneet kaikki Suomen ajajat sekä ajajia ympäri Eurooppaa. Myös tulevan joulukuun 3.-5. päivä järjestetään harjoitusleiri. Tällä kertaa leirin koollekutsujana toimii FIM (Fédération Internationale de Motocyclisme) ja näin ollen leiri on kansainvälinen. Tässä yhteydessä mainittakoon, että jääspeedway on varsin ekologinen moottoriurheilulaji. Polttoaineena käytetään puhdasta metanolia. Ääni- (melu-)rajoitukset on tiukkaan säännöissä määrätty ja valvottuja kuten kaikki muutkin turvallisuus- ja ympäristöasiat.

Moottoriurheilun kamppailulaji

Jääspeedway on laji, joka ei sovi herkkähipiäiselle. Jo yksin talviset olosuhteet asettavat omat haasteensa. Siihen kun lisää, että moottoripyörän renkaissa liukuesteenä on 28mm pitkät piikit ja kamppailu radalla on intensiivistä, on aika raju paketti valmis. Mutta asianmukaisilla laitteilla ja varusteilla sekä oikeassa paikassa järjestettynä ja urheilullisella asenteella höystettynä laji on upea myös katsojan kannalta.

Jääspeedway-moottoriurheilua on ajettu jo 1920-30-luvulta ja maailmanmestaruudesta on kilpailtu vuodesta 1966. Lajin mahtimaana on aina ollut Neuvostoliitto/Venäjä, jossa on panostettu voimakkaasti jääspeedwayn moottoriurheiluun. Saavutukset puhukoon puolestaan, vain seitsemän kertaa on maailmanmestruus on mennyt Venäjän ulkopuolelle.

Teksti: Hannes Pesonen / Oulun Moottorikerho

Uusimmat

Lisää aiheesta

Jääspeedway