MK-Enduro 01.03.2019

Moottoriliitto järjesti ensimmäisen kelkkaopaskurssin

Kuva: Suomen Moottoriliitto ry.

Suomen Moottoriliitto ry:n ensimmäinen kelkkaopaskurssi järjestettiin 7.-9. helmikuuta. Kurssin tavoitteena on antaa valmiudet kelkkasafarin järjestämiselle osana kelkkakerhon omaa toimintaa.

Aihepiiriin kuuluu myös kaupallisten toimijoiden kelkkasafarin oppaana ja järjestäjänä toimiminen.

Kurssille osallistui kahdeksan Lapin Moottorikelkkailijoiden jäsentä ja kurssin vetäjänä toimi Jukka Lainkari, joka on Suomen Moottoriliiton matkailukelkkailun lajiryhmän jäsen ja FIM-Europen matkailukomission jäsen.

Ajatus kurssin rakentamisesta on lähtenyt FIM-Europen moottoripyöräoppaan kurssista, jonka Lainkari suoritti viime kesänä.

– Perusidea on sama, mutta paljon piti tietenkin muuttaa ja soveltaa talvisiin olosuhteisiin ja moottorikelkkailuun sopivaksi, kertoo Lainkari.

Kurssin aiheissa korostuvat turvallisuuskysymykset, kelkkailun perustaidot, navigointi ja safarikokonaisuuden suunnitteleminen. Kouluttajana ensimmäisellä kurssilla Lainkarin lisäksi toimivat Reijo Suopanki ja Markku Mettänen maastoliikenne- ja kelkkareittilakiasioissa.

Nyt järjestetty kurssi saa varmasti jatkoa, kertoo Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala.

– Erityisesti turvallisuuskysymykset ovat olleet viimeaikoina korostetusti esillä moottorikelkkasafareista ja vapaa-ajan kelkkailusta puhuttaessa. Juuri turvallisuusongelmiin tällä kurssilla on tarkoitus löytää ratkaisuja, kertoo Nevala.

Kuva: Suomen Moottoriliitto ry.

Teksti: Suomen Moottoriliitto ry

Uusimmat

Lisää aiheesta