Ralli 06.01.2017

Mikko Hirvonen jo kolmas Dakarissa!

Mikko Hirvonen nousi kolmanneksi Dakar Rallyssa. Kuva: Alexandre Richter.

Erämaaralli Dakar Rallyssa on ajettu tähän mennessä neljä erikoiskoetta Etelä-Amerikan haastavilla teillä. Suomalaiskuljettaja Mikko Hirvonen kipusi jälleen korkeammalle tuloslistoilla ja on nyt kolmantena yleiskilpailussa.

Hirvosen vauhti oli erittäin hyvää neljännellä erikoiskokeella, sillä hän ajoi toiseksi nopeimman ajan ja jäi vain reilut 10 minuuttia pohja-ajan paukuttaneelle, kilpailua johtavalle Ranskan Cyril Despresille.

– Meillä oli todella hyvä päivä. Alussa reitillä oli valtavia hiekkadyynejä 4000 metrin korkeudessa ja välillä kyllä mieleen hiipi ajatus, että pääseköhän näistä kaikista yli. Aina kuitenkin reitti löytyi.  Micheli hoiti jälleen erinomaisesti suunnistamisen hankalissa maastoissa, Hirvonen kertoi.

Seuravaaksi Dakarissa on edessä viides erikoiskoe, jolla on mittaa 447 kilometriä. Erämaarallin kärjessä ennen neljännettä erikoiskoetta ajanut Sebastien Loeb tippui kokonaiskilpailussa neljänneksi teknisten ongelmien vuoksi.

Dakar 2017 tuloksia EK4:

1. C. Depres (FRA) / D. Castera (FRA) – Peugeot – 4h 22m 55s
2. M. Hirvonen (FIN) / M. Périn (FRA) – MINI John Cooper Works Rally – 4h 33m 46s
3. N. Roma (ESP) / A. Haro (ESP) – Toyota – 4h 35m 46s
4. S. Peterhansel (FRA) / J.-P. Cottret (FRA)  – Peugeot – 4h 38m 10s
5. S. Loeb (FRA) / D. Elena (MCO) – Peugeot – 4h 45m 08s

Dakar 2017 yleiskilpailun tilanne EK4 jälkeen:

1. C. Depres (FRA) / D. Castera (FRA) – Peugeot – 11h 33m 16s
2.  S. Peterhansel (FRA) / J.-P. Cottret (FRA) – Peugeot – 11h 37m 24s
3. M. Hirvonen (FIN) / M. Périn (FRA) – MINI John Cooper Works Rally – 11h 38m 20s
4. S. Loeb (FRA) / D. Elena (MCO) – Peugeot – 11h 40m 04s
5. N. Roma (ESP) / A. Haro (ESP)  – Toyota – 11h 43m 46s
6. J. Przygonski (POL) / T. Colsoul (BEL) – MINI ALL4 Racing – 12h 09m 51s

Lähde: mikkohirvonen.com

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli