Ralli 26.01.2017

Mikko Eskelinen toiveikkaana WRC-autollaan Tunturirallin upeille erikoiskokeille – 11. lähtöpaikka takaa ideaaliset olosuhteet

Jyväskyläläisen WRC-autolla ajava Mikko Eskelinen starttaa huomenna käynnistyvään 52. Tunturiralliin. Kuva: Jani Kekoni

Ralli SM-sarjan avausosakilpailu ajetaan nyt perjantaina ja lauantaina Rovaniemen Napapiirin ympäristössä. Mitsubishi Lancer WRC Step2 -autolla kilpailun ns. kuumaan kärkiryhmään kuuluva Mikko Eskelinen ja hänen luottokartanlukija Arto Kapanen starttaavat toiveikkain mielin kaksipäiväiseen, 10 erikoiskokeen koitokseen.

Pikkupakkasessa eli täydellisessä talvikelissä ajettavaan kilpailuun Mikko Eskelinen on saanut huolellisesti valmistautua – Riku Sepän luotsaama Dynamo ammattilaistiimi on viettänyt pitkiä päiviä kilpailua edeltäneillä testierikoiskokeilla joissa, hieman jo iäkkääseen WRC-autoon on löydetty kokonaan uutta vauhtia. Eskelinen oli Arctic Lapland Rallin torstaisella, virallisella testierikoiskokeella itseluottamusta nostattavassa vauhdissa.

Kansainvälistä Lamborghini Super Trofeo EM-ratasarjaa ja Ralli SM-sarjaa kuluneet vuodet tahkonnut jyväskyläläinen malttamattomana odottelee perjantaina puolenpäivän aikaan käynnistyvän, 52. kerran ajettavan Arctic Lapland Rallin alkua.

– Valmistautuminen on mennyt nuottien mukaisesti ja auto tuntuu paremmalta kuin koskaan. Kilpailun torstaiselta testierikoiskokeelta saimme vahvistuksen siihen, että olemme löytäneet hyvät säädöt näille Napapiirin täydellisessä rallikunnossa oleville pikataipaleille. 11. lähtöpaikka takaa sen, että erikoiskokeet ovat edellä lähteneiden kanssakilpailijoiden toimesta puhdistuneet irtolumesta ja siten meitä palvelee pitoa runsaasti sisältävä jääkerros, Eskelinen kertoo.

– Tavoitteemme on edelleen saapua lauantai-illan maalilavalle SM1- eli ns. superautojen luokan viiden nopeimman joukossa. Totta kai pitkässä, yli 230 erikoiskoekilometrin mittaisessa kilpailussa voi sattua mitä tahansa, mutta silti uskon, että ehjällä suorituksella yllämme asetettuihin tavoitteisiin, vuosi sitten SM1-luokan palkintokorokkeen alimman sijan saavuttanut Eskelinen jatkaa.

Arctic Lapland Ralli käynnistyy Rovaniemen keskustan Lordi-aukiolta perjantaina klo 12 ja samassa paikassa sijaitsevalle maalilavalle kilpailijoita odotellaan lauantaina klo 17.43 aikohin. Kilpailua voi seurata mm. sen reaaliaikaisen tulospalvelun sekä GPS-seurannan avulla osoitteessa: www.rallism.fi.

Teksti: Jani Kekoni

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli