Rallisprint 23.04.2016

Mika Myllylä Fixus -rallisprintin yleiskilpailun nopein

Mika Myllylällä oli vauhti päällä läpi koko viikonlopun. Lauantaina hän voitti Fixus -rallisprintin Nummelan Veikkoinkorvessa ja sunnuntaina BEN-DIX SM-Rallisprintin Tammisaaressa. Kuva Eero Wihuri

Orimattilan Urheiluautoilijoita edustava Mika Myllylä voitti lauantaina Vihdin Nummelassa kilpailun Fixus -rallisprintin. Väkivahvalla Mitsubishi Lancer E6 -autolla kilpaillut Myllylä kiersi noin 2,2 kilometrin pituisen radan aikaan 1.49,52.

Subaru Impreza WRX:llä ajanut Harri Arola oli toinen. Hänen aikansa oli 1.49,83, eroa kilpailun voittajaan siis kertyi 31 sekunnin tuhannesosaa. Hämeenkyröläinen rallisprintin kestomenestyjä Jari ”Jaltsu” Lamminsivu oli kolmas. Hänen aikansa oli 1.51,62.

Voittoaika toisella kierroksella

Mika Myllylän voittokierros syntyi toisella ajokierroksella. Avauskierros päättyi raekuuron liukastamalla radalla vesiliirtoon ja törmäämiseen heinäpaaliin.

Kahden ajokierroksen välisellä tauolla auto saatiin huollettua kuntoon. Toisella ajokierroksella Myllylä kiersi radan koko kilpailun nopeimpaan aikaan.

– Toiselle kierrokselle rata kuivui ja ajo sujui hyvin. Tauolla korjattiin jäähdyttäjä, tukivarsi ja aurauskulmat, kertoo Myllylä.

Ero lähdössä

Toiseksi tullut Harri Arola sanoo eron Myllylään syntyneen toisen kierroksen lähdössä.

– Töpeksin hieman lähdössä, auto ei lähtenyt riittävän nopeasti viivalta. Siinä tuo ero syntyi. Muuten ajo sujui hyvin.

– Radasta tykkäsin, se oli vauhdikas ja ajettava. Sää oli avauskierroksen aikana kurja, mutta sille ei voi mitään.

Jari Lamminsivu ehti ajaa avauskierroksella ennen raekuuroa. Hän ajoikin nopeimman aikansa avauskierroksella.

– Avauskierroksella ajo sujui mukavasti ilman virheitä. Aika puhtaasti ajo sujui.

– Toisella kierroksella auto nuukahti ensin lähtöviivalle. Pääsin radalle, mutta sitten lämmöt nousivat moottorissa hetkellisesti liian korkealle. Minun oli pakko hiljentää ajamista.

Emma Karhu esitti runsaslukuiselle yleisölle leveitä sladeja. Kuva Eero Wihuri

Emma Karhu esitti runsaslukuiselle yleisölle leveitä sladeja. Kuva Eero Wihuri

Junioreiden nopein oli Matias Peippo. Naisten luokan voitti Kaisa Sistonen.

Täydelliset tulokset: http://www.oopsware.org/

Teksti Eero Wihuri

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallisprint