Rallicross 16.05.2016

Mattias Ekström jatkoi voittokulkuaan, Heikkisellä vaikea viikonloppu

Vain viikko sitten EKS-tiimi otti kaksoisvoiton Hockenheimissa ja tänä viikonloppuna Mattias Ekström jatkoi voittokulkuaan nappaamalla Audi Quattrollaan ykkössijan myös Belgiassa, Rallicrossin MM-sarjan kolmannessa osakilpailussa.

Kolmannen kerran tällä kaudella Toomas Heikkisen tallkikaveri, EKS-tiimin Mattias Ekström menestyi kisaviikonloppuna hienosti. Hän voitti kaksi neljästä aika-ajostaan ja kolmas voitto jäi vain 0.020 sekunnin päähän. Ekström ajoi selkeään voittoon ensimmäisissä erissä jättäen taakseen kaksi entistä mestaria Sébastien Loebin ja Petter Solbergin, heidän sijoittuen toiseksi ja kolmanneksi.

Ekströmin tiimikaveri Toomas Heikkinen voitti edellisen kerran Metten kisan ja lähtikin koitokseen ennakkosuosikkina. Tämä kisaviikonloppu oli kuitenkin vaikea ja Topi painiskeli jatkuvasti teknisisten ongelmien kanssa. Suomalainen oli 16:s, eikä yltänyt semifinaalipaikkaan.

– Olen todella pahoillani Topin puolesta, hän kärsi koko viikonlopun teknisistä ongelmista. Onneksi hän sai kerättyä itselleen pisteen, se saattaa olla ratkaiseva piste kauden lopussa. Minulle kisaviikonloppu oli fantastinen. Tein vain yhden ajovirheen ja auto toimi moitteettomasti koko viikonlopun ajan,  ajo tuntui sulavalta.  On ollut kunnia päästä kilpailemaan MM-sarjassa ja on uskomatonta, että pystyin voittamaan nämä mestarit kuten Sébastien Loebin ja Petter Solbergin. Tämä päivä on ikimuistoinen! Tiimi on tehnyt valtavasti töitä koko talven saavutuksemme eteen ja seuraavat testi jo odottavat meitä, kommentoi Ekström.

2016 FIA World Rallycross Championship / Round 03, Mettet, Belgium / May 14 - 15 2016 // Worldwide Copyright: Tony Welam/EKS/McKlein

2016 FIA World Rallycross Championship / Round 03, Mettet, Belgium / May 14 – 15 2016 // Worldwide Copyright: Tony Welam/EKS/McKlein

Mattias Ekström johtaa MM-sarjaa viiden pisteen erolla ennen Petter Solbergia. EKS-tiimi johtaa tallien välistä MM-sarjaa.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallicross