Ralli 17.09.2016

Matti Rantanen voitti Lammin UA:n 40-vuotisjuhlarallin

Pitkän ajotauon pitänyt Matti Rantanen voitti Lammin UA:n juhlarallin. Kuva Pekka Virtanen.

Lammilainen Matti Rantanen teki näyttävän paluun rallin pariin voittamalla ylivoimaisesti oman seuransa 40-vuotisjuhlarallin autolla, joka ei ollut läheskään TeijoTalot-rallin nopein kilpuri.

Rantanen päätti ralliuransa neljä vuotta sitten sijoittumalla Suomen MM-rallissa WRC-autolla hienosti seitsemänneksi. Lammilainen ei ole sen jälkeen ajanut kilpaa, mutta kuljettajan ominaisuudet eivät ole karisseet mihinkään – vauhtia löytyy, vaikka auto olisi täysin uusi tuttavuus.

Rantasen käyttämä BMW tuli kuntoon pari päivää ennen Lammin Urheiluautoilijoiden TeijoTalot-rallia, ja kuljettaja ehti ajaa sillä 50 kilometriä testiä. Toinen mokoma vauhtikilometrejä hänelle kertyi Lammilla ja Tuuloksessa ajetuilla viidellä erikoiskokeella. Vaikka Rantanen ajoi nyt ensimmäisen kerran kilpaa takavetoisella autolla, nelivetoisten autojen kuskitkaan eivät pysyneet hänen vauhdissaan – eivät edes ne, jotka ajoivat kilpailun ennakkoon tekemillään nuoteilla.

Lammin UA:n pari Matti Rantanen – Timo Hoppania kirjasi nimiinsä oman seuransa juhlarallin voiton 34,4 sekunnin erolla saman luokan kalustolla ajaneeseen Riihimäen UA:n pariin Juha-Matti Auraneva – Tero Latvasalo. Kolmanneksi nopein 50 EK-kilometrillä oli nelivedolla nuoteista ajanut Tervakosken UA:n Pasi Pyrhönen.

TeijoTalot-rallin tulokset: www.tenab.net/kale2016.htm

Teksti: Pekka Virtanen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli