Motocross 24.07.2018

Master of Juniors -motocrosskilpailu osoitti potentiaalinsa

Eetu Laukkanen vauhdissa Maste of Juniors -kilpailun 65 cc -luokassa. Kuva: Master of Juniors Tiedotus

Viikonloppuna ajettu kaksipäiväinen Masters of Juniors -motocrosskilpailu osoitti tarpeellisuutensa nuorien kuljettajien kilpailurutiiniin totuttautumisessa.

Kahdella eri radalla ajetut erät olivat kaikissa luokissa mielenkiintoisia. Lauantaina Lohjan Vallin montulla pehmeä hiekkarata oli eri tavalla haastava kuin sunnuntain savirata Salon Kavilannummella.

Kokeneimmat kuljettajat selvisivät molemmilla radoilla rutiininsa ansiosta hienosti, mutta aloittelijoilla sijoitukset vaihtelivat enemmän. Hiekkaradan spesialistit loistivat Lohjalla ja kovaan, liukkaaseen savirataan tottuneet tulivat esille Salossa.

Ensimmäistä kertaa Suomessa ajettu MX50-luokka 5-8-vuotiaine kilpailijoineen osoitti potentiaalinsa. Se sopii hyvin mukaan juniorikilpailun formaattiin yhtenä luokkana muiden joukossa.

– Tämäntapaisille, kansallisille, juniorikilpailuille saattaisi olla tarvetta enemmänkin, toteaa kilpailun johtaja Turjo Helmiö.

– Aloittelijat ja ensikertalaiset pääsevät tällaisessa kilpailussa kokeilemaan oikean kilpailun ilmapiiriä. Se on kuitenkin erilainen tilanne kuin kerhojen järjestämät yhteisharjoitukset, sarjacrossit. Huoltojoukoille myös kilpailun kulku, ilmoittautumiset, katsastukset, ajajakokoukset, harjoitukset, aika-ajot ja itse kilpailuerät tulevat tutuiksi. On tärkeää muistaa tankata sekä kuljettaja että kalusto.

– Ja mikä mukavinta, yhteistyö lohjalaisten ja salolaisten järjestäjien välillä sujui hyvin. KMX ja TMK olivat myös Salossa tärkeitä kumppaneita, Helmiö iloitsee.

Kilpailussa nähtiin myös paikallista väriä.

– SaMK:n nuorisojaoston kuljettajia oli alunperin mukaan ilmoittautunut neljä kilpailijaa mutta ikävä polkupyöräonnettomuus esti Niilo Raution osallistumisen. Muutaman viikon lepo tulee jalan kipsin takia.

MX50-luokassa Miska Kyynäräinen ajoi tavoitteensa mukaisesti kaikissa erissä maaliin. MX65-luokassa Eetu Laukkanen joutui Lohjalla ensimmäisessä erässä keskeyttämään puoli kierrosta ennen maalia pyörän tekniikan petettyä. Muut erät hän taisteli nousujohteisesti maaliin asti loppusijoituksen ollessa 20/28.

– MXC/B-luokassa Aaron Jaakkolalla viikonloppu oli mennä täysin pieleen, kun kalusto petti jo lauantain harjoituksissa. Onneksi huolto sai pyörän kuntoon sunnuntain kilpailuun ja uran ensimmäiset erät tuli ajettua.

Master of Juniors -kilpailun 50cc-luokan yhteistulosten voittoon ajoi Samuel Paalasmaa, toiseksi sijoittui Leo Huuskonen ja kolmanneksi Eeka Laaksonen. 65cc-luokassa voittoon kiisi Aaro Menna, toiseksi ajoi Freddie Bartlett ja kolmanneksi Eino Pihlava. MXJ-luokan parasta vauhtia piti Matias Vesterinen, joka jätti taakseen Joni Mäkelän ja Sami Savolaisen. MXC/B-luokan yhteistulosten voittajaksi ajoi Arthon Alanne, jonka seuraksi podiumille nousivat Eemi Jalkanen ja Joose Haippo.

Kilpailun tulokset

Teksti: Master or Juniors Tiedotus / Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross