Ralli 15.02.2017

Marko Männyllä kirkkaat tavoitteet Mikkelin SM-ralliin

Marko Mänty ja Joni Mäkelä hyökkäävät voittotaisteluun Mikkelin Vaakuna Rallissa viikonloppuna. Kuva: Jenni Lehtola

Tunturirallissa SM1-luokan jäännöspisteille lumitöiden vuoksi jäänyt Kauhajoen Marko Mänty on nollannut kauden avausrallin pettymykset. Tulevana viikonloppuna Mänty tavoittelee tukevaa pistepottia Mikkelin SM-rallista. JTR Racingin Skoda Fabia R5 -autoa kuskaava kauhajokelainen on valmistunut huolella tulevaan Vaakuna Ralliin.

– Tunturirallin kaato teetti ylimääräistä hommaa, mutta mitään yllätyksiä ei autosta paljastunut. Vaihdettiin autoon palat peltejä ja vedettiin uusi maali pintaan. Tietenkin auton koko tekniikka on käyty huolella läpi. Kisaviikon alkuun jäi enää vain pieniä yksityiskohtien tarkistuksia, Mänty kirkasti.

– Viime viikonloppuna pääsimme ajamaan hyvät testit kolmella eri tiellä. Kaikki tiet olivat vähän erityyppisissä maastoissa. Vaikka pätkät löytyivät täältä Länsi-Suomesta, onnistuimme silti testaamaan myös Skodan ominaisuuksia hypyissä. Auto toimi hienosti kaikissa olosuhteissa. Testeistä jäi hyvä tuntuma autoon. Luotto nuottiin ja ajamiseen on taas hyvällä tasolla.

Mikkelissä mieluisat tiet

Mänty on uransa aikana kilpaillut Mikkelin ralleissa usean kerran. Etelä-Savon rallitiet ovat aina olleet miehen mieleen. Vauhti on riittänyt luokan voittokamppailuihin, mutta suurimmat kannut ovat mieheltä vielä Mikkelistä hakematta. Joko nyt Skodalla natsaa?

– Se on ollut niin tavallista, että aina on jotakin yllättävää sattunut. Tekniikka on yleisimmin pettänyt, kun muuten on mennyt hyvin. Nyt on ainakin tehty kaikki sen eteen, että autosta ei kunnon tulos jää kiinni.

Tunturirallissa Mänty avasi hienosti ja oli ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen SM1-luokan toisena. Mikkelissä ajetaan ensimmäisenä kisapäivänä, perjantaina, kaksi erikoiskoetta. Mänty tietää, että hereillä pitää olla alusta alkaen.

– Kilpailijoilla on nyt paljon enemmän talvikelien kilometrejä alla kuin Rovaniemelle mennessä. Luulen, että Mikkelissä ajetaan pienillä eroilla heti alusta alkaen. Voitosta tulee varmasti tiukka kisa. Siinä väännössä haluan olla mukana.

– Täytyy jollakin tempulla tsempata itselle sellainen isku päälle, että saisin heti perjantain pätkille hyvät tulokset. Se kun onnistuu, niin siitä on sitten helpompi kiristää, Mänty järkeili.

Mikkelin Vaakuna Ralli käynnistyy perjantaina illansuussa kahdella erikoiskokeella. Lauantain aikana päästellään rallin ratkaisevat seitsemän erikoiskoetta.

Teksti: JiiVee Korpela

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli