Ralli 02.03.2019

Markkaselle tekninen keskeytys Itärallissa

Kalle Markkasen taival päättyi harmittavasti keskeytykseen Joensuussa. Kuva: Kalle Markkanen -tiedotus.

Kalle Markkanen oli mukana rallin SM Itärallin SM3-luokan sekuntitaistossa, kunnes hänen autonsa moottori hajosi.

SM3-luokassa Peugeotilla kilpaileva Kalle Markkanen oli treenannut nuotitusta Kouvolan kilpailun jälkeen. Nuottiin löytyi kaivattuja tarkennuksia ja se näkyi vauhdissa alusta alkaen.

– Aloitimme kilpailun suhteellisen varovasti, mutta kello pysähtyi kuitenkin kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella hyville ajoille. Olimme mukana kilpailun sekuntitaistelussa, Markkanen kertasi.

Kolmannen erikoiskokeen loppuosalla konepellin alla kilahti ja hyvin alkanut kilpailu päättyi siihen.

– Emme vielä tiedä mitä tapahtui, mutta vaikuttaa pahalta konerikolta. Tulimme lumisateessa siihen asti hyvin ja ilman mitään ennakkovaroitusta kone parkaisi viimeistä kertaa aika korkealta.

– Keskeytys harmittaa, mutta ei tälle nyt mitään voi. Olemme yrittäneet tehdä kaikki niin hyvin kuin mahdollista, mutta se ei riittänyt tällä kertaa. Harmittaa tiimin puolesta. Tämä on raju laji ja moni tekee minun puolestani pyyteetöntä työtä.

Kirvestä ei ole heitetty kaivoon.

Markkanen tavoittelee edelleen nuorille kuljettajille suunnattua FFFS-palkintoa tosissaan.

– Näytti tilanteita olevan muillakin ja moni jäi matkalle. Samalla pistetilanne on vielä aika sekaisin. Meillä on kai nyt kolmanteen sijaan 14 pistettä, Koitetaan naarata ne sitten Riihimäellä, laskeskelee kartturi Kim Lehtola.

Teksti: Kalle Markkanen -tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli