Rallicross 06.07.2016

Määttä ja Perkiömäki janoavat menestystä – Grönholm haastaa kotimaan kärjen

Honkajoen kilpailuun osallistuu yhteensä peräti 90 kuljettajaa sarjan neljässä luokassa. Kuva: Toni Ollikainen

Rallicrossin SM-sarja jatkuu tulevana lauantaina 9. heinäkuuta Honkajoen Pesämäen radalla. Kilpailuun osallistuu yhteensä peräti 90 kuljettajaa sarjan neljässä luokassa, jotka ovat SuperCar, SRC, Autokrossi ja Crosskart.

SuperCareissa alkukauden eräitä kovaonnisimpia kuljettajia ovat olleet Atro Määttä ja Ari Perkiömäki. Molemmat laskettiin ennen kautta ehdottomiin mestarisuosikkeihin, mutta varsinkin tekniset ongelmat ovat laittaneet kapuloita oikein kunnolla rattaisiin.

Määttä on SM-pisteissä tällä hetkellä vasta yhdeksäntenä ja Perkiömäki kymmenentenä. Mestaruustaistosta miehet eivät vielä ole pudonneet, mutta kauden kolmen viimeisen osakilpailun on onnistuttava nappiin.

On toki myös muistettava, että kauden viidestä osakilpailusta huonointa ei oteta loppupisteissä huomioon, joten sikäli mahdollisuudet kärkikamppailuun on vielä molemmilla.

Atro Määttä ei ole luovuttanut taisteluaan, vaan lähtee Honkajoelle vain ja ainoastaan voittamaan.

– Auto on taas pajoitettu kuntoon ja fiilikset ovat ihan hyvät. Kouvolan jälkeen piti tehdä koneremontti ja olihan siinä aika paljon töitä, mutta kaikki on nyt valmista Honkajokea varten. Pesämäen rata on mukava ajaa ja siinä on korkeuseroja sekä vaativuutta. Mikäli auto toimii ja saadaan ehjä kisa, niin voitosta ajetaan ehdottomasti, Määttä vakuuttaa.

Ari Perkiömäen alkukausi on niin ikään sujunut vaisusti, mutta taistelutahto on jälleen korkealla.

– Kouvolassa jouduin hieman tuupittavaksi siinä muiden toimesta. Täytyy nyt olla nopeampi, että pääsee alta pois. Kouvolan jälkeen on laitettu auto kuntoon, joten siitä ei jää hommat kyllä kiinni. Lähtöjen merkitys korostuu Honkajoella ja meillä on sinänsä hankala paikka, kun joudutaan pistetilanteen takia lähtemään ulkoradalta. Alusta asti vedetään kuitenkin täysillä ja haetaan suoraa A-finaalipaikkaa. Päivän päätteksi sitten nähdään, miten meni, Perkiömäki ennakoi.

Honkajoelle saapuu myös lajin todellinen maailmantähti Niclas Grönholm, joka ajaa SuperCar-luokassa Ford Fiestalla. Grönholm odottaa innolla lauantain kilpailua.

– Tarkoitus on ajaa Suomessa niin monta SM-sarjan kisaa kuin vain pystytään. Nyt Honkajoki on tälle kaudelle ensimmäinen. Mukavaa on taas tulla ajamaan kotimaisen kärjen kanssa ja katsoa mikä taso tällä hetkellä on. Lajihan on niin täällä kuin maailmalla sama, mutta toki MM-sarjassa on ammattimaisempaa toimintaa ja erilainen ajosysteemi. Odotan Honkajoelta hyvää kilpailua ja voittamaan toki sinnekin lähdetään, Grönholm totesi.

Pesämäen radalla kaikki on viritetty valmiiksi. Kilpailunjohtaja Mika Iltasen mukaan enää ei tarvita kuin loistava rallicross-yleisö paikalle sankoin joukoin.

– Meillä on täällä kyllä kaikki puitteet kunnossa. Asfaltoitu varikko muun muassa lisää varmasti kilpailun miellyttävyyttä kaikilla osapuolilla. Lisäksi meillä tulee iso näyttö katsomoiden eteen, mistä näkee myös monttuun putoavan perämutkan. Sää on tietysti aina eräänlainen arvoitus, mutta toivottavasti se osuisi kohdalleen. Lämpimästi tervetuloa kaikille paikan päälle, Iltanen toivottaa.

Rallicross SM -sarja, Honkajoki 9.7.
Ohjeellinen aikataulu
09:00 Harjoitukset alkavat
10:15 Harjoitukset päättyvät
11:00 Alkuerät alkavat
16:00 Finaalit alkavat
17:30 Palkintojenjako

Pesämäen moottorirata
Osoite: Vanha Maantie 237, 38950 Honkajoki (Google Maps -linkki)

Liput:
15 euroa. Alle 12-vuotiaat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi.

Teksti: Sami Kolsi

Rallicross SM -sarja

Rallicross on rallin ja rata-autoilun vauhdikas yhdistelmä, missä yhdistyvät tehokkaat autot, näyttävät ajolinjat ja kamppailulajien parhaat ominaisuudet. Rallicrossissa ajetaan yhteislähtöjä ja lajille ominainen tasainen kamppailu takaa, että sijoituksista ajetaan tiukasti maaliin asti. Rallicrossin SM -sarjaan kuuluu kaudella 2016 viisi osakilpailua. Sarjassa kilpaillaan suomenmestaruuksista luokissa SuperCar, SRC, Autokrossi ja Crosskart 125.

Kilpailukalenteri 2016

7.5. Hyvinkää

28.5. Kouvola

9.7. Honkajoki

20.8. Oulu

10.9. Kaanaa Center

Lisätietoja Rallicrossin SM-sarjasta löydät osoitteesta www.rallicross.fi. Sarjaa voi seurata myös Facebookissa, Moottoriurheilu.tv:n Periscopessa sekä Ylen MotorSport Extra -lähetyksissä.

Lukander Kouvolan kuningas – Alamäki nautiskeli paluusta

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallicross