Karting 22.02.2020

Lisää suomalaisia kartingin EM-sarjaan – Veeti Rajala Parolin tehdastiimiin

Veeti Rajala hyppää italialaistiimin väreihin. Kuva: Veeti Rajalan tiedotus

Parolin Racing -tehdastiimi saa kovan suomalaisvahvistuksen EM-sarjaan, kun kotimaan sarjoissa ja syksyn MM-kilpailuissa vauhtinsa todistanut Veeti Rajala hyppää italialaistallin kelkkaan.

– Kolme vuotta sitten Mennalan Mikko Parolin Finland -tiimistä soitteli ja tarjosi testiä pikkurunkoiseen Paroliniin. Testin jälkeen oli selvää että Mini60-luokan kalustoksi valitaan Parolin, muistelee nyt 12-vuotias Veeti Rajala.

– Auto tuntui hyvältä alusta asti. Parolinin kanssa ollaankin oltu monet kerrat podiumilla. Viime vuonna siirryttiin isoon Le Mans -runkoon ja sekin istui heti käteen, Veeti jatkaa.

Seitsemän vuotiaana kartingin aloittaneen sipoolaisnuorukaisen kyvyistä saatiin kova näyte Alahärmän MM-kilpailuissa, joissa Veeti ajoi finaaliin ja sijoittui lopulta sijalle 27, ollen kolmanneksi paras suomalaiskuljettaja OKJ-luokassa ja myös kilpailun paras rookie-kuljettaja.

Kilpailulliset kyvyt huomattiin myös valmennusryhmässä ja Veeti valittiinkin kauden päätteeksi autourheilun B-maajoukkueeseen joukon nuorimpana kuljettajana.

– Tammikuun lopulla oltiin pari viikkoa Italiassa harjoittelemassa. Siellä käytiin keskusteluita myös Marco Parolinin kanssa ja rakentavien neuvotteluiden tuloksena ajamme Parolin tehdastiimissä täyden EM-sarjan.

– Kausi starttaa WSK Super Master Series -kisalla, joka ajetaan tänä viikonloppuna Gardalla. Luokassamme on 97 kuljettajaa, joten nyt on hyvä sauma näyttää että vauhtia löytyy heti kauden alusta, Italiasta tavoitettu Veeti päättää.

Teksti: Tony Haverinen / Veeti Rajalan tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Karting