Ralli 17.02.2019

Lindholm pysyi suunnitelmassaan ja ylsi WRC2-luokassa toiseksi

Emil Lindholm oli WRC2-luokan kakkossijaan erittäin tyytyväinen. Kuva: Taneli Niinimäki

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen sijoittuivat tänään päättyneessä Ruotsin MM-rallissa WRC2-luokassa toiseksi. Volkswagen Polo GTI R5:lla kilpailevan suomalaiskaksikon sijoitus rallin yleiskilpailussa oli kahdestoista.

Lindholm kellotti rallin jokaisella metsäerikoiskokeella aikoja tasaisesti neljän nopeimman joukkoon ja vältti virheitä. Kilpailun ensikertainen oli tulokseensa erittäin tyytyväinen.

– Harkittua ajoa, sitä mitä täältä tänä vuonna lähdettiin hakemaankin. Jossain kohtaa olisi ollut eväitä ajaa huomattavasti kovempaakin, mutta hyvä näin. Ensi vuonna sitten tietää, mitä täältä odottaa. Meillä on nyt nuotit tarkastettuna ja tärkeätä kokemusta pitkän kisan ja loskan täyttämien spoorien ajamisesta, Lindholm muistuttaa.

– Toiseksi viimeisellä pätkällä ajoimme yhden risteyksen pitkäksi. Olisin voinut kääntää auton vielä käsijarrun avulla, mutta otin tilanteen varman päälle ja ajoin risteyksen suoraksi. Automme toimi koko kilpailun ajan hienosti, ei mitään murheita.

Ruotsin MM-ralli kilpailtiin tänä vuonna haasteellisissa ajo-olosuhteissa. Reitillä oli lunta, jäätä, loskaa ja soraa. Lindholm sanoo, että rengasvalmistaja Michelin oli valmistanut vaikeisiin ajo-olosuhteisiin tuotteen, joka toi ajovakautta ja ajamiseen luottoa.

– Michelin oli valmistanut hyvän ja kestävän tuotteen, joka toi varmuutta ajamiseeni. Vaikka olosuhteet olivat renkaille todella rankat niin niiden suorituskyky ja kesto olivat huipputasoa.

Seuraavaksi Lindholm ja Korhonen nähdään tositoimissa kahden viikon kuluttua ralli SM-sarjan talvikauden kolmannessa ja viimeisessä osakilpailussa SM Itärallissa Joensuussa.

– Joensuussa meitä odottaa hienot ja kovavauhtiset tiet. Kun teemme siellä yhtä tarkkaa duunia kuin Ruotsissa niin tulos on varmasti ihan ok, Lindholm veikkaa.

Teksti: Marko Mäkinen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli