Rata-ajo 11.09.2016

Legends-sarjan ensimmäiset NEZ-pokaalit Suomeen

Legends-sarjan Pohjois-Euroopan mestaruuden voitti Marko Kilpiä, hopealle nousi Henri Tuomaala ja pronssia otti Aleksi Halen. Kuva: Alex Way Racing

Viime vuonna alkanut Baltian Legends-sarja muuttui täksi kaudeksi FIA:n Pohjois-Euroopan alueen (NEZ) mestaruussarjaksi. Sarja huipentui tänä viikonloppuna Hämeenlinnan Ahvenistolle.

Legends-sarjan ensimmäiseksi Pohjois-Euroopan mestariksi kruunattiin Marko Kilpiä. Hopealle nousi erinomaisen viikonlopun ajanut Henri Tuomaala. Alex Way Racingin viikonloppu oli täynnä haasteita ja epäonnea, mutta Aleksi Halen onnistui taistelemaan tarvittavat pisteet kasaan varmistaakseen sarjan kolmostilan.

Alex Way Racingille Ahveniston viikonloppu oli kuin kausi pienoiskoossa: kovaa taistelua, vastoinkäymisiä, mutta lopussa seisoi kuitenkin kiitos.

– Tämä oli todellakin voitettu pronssi. Kausi on ollut todella kaksijakoinen ja oikein missään vaiheessa ei olla oltu sellaisessa lennossa kuin mitä olisi pitänyt, Halen myöntää.

alex-way-ahvenisto-4

Aleksi Halen tuuletti iloisesti pronssiaan. Kuva: Alex Way Racing

Ennen Ahveniston kisalähtöjä Halenilla oli mahdollisuuksia taistella jopa mestaruudesta, mutta onnetar ei ollut tälläkään kertaa suotuisa.

– Aika-ajoista tuli lauantaina huono lähtöpaikka (10.) ja juuri kun sain sijoitusta nostettua pari pykälää, niin vetoakseli meni poikki ja siihen haaveet hyvinkin pitkälti kaatuivat, Halen kertaa lauantain tapahtumia.

Sunnuntaihin lähdettäessä kolmen joukkoon oli mahdollisuudet vielä monella kuljettajalla, joten lauantain rikkoutuneella vetoakselilla nilkutetut pisteet olivat erittäin tärkeitä Halenille. Kahdeksas sija sunnuntain lähdöstä riitti sinetöimään Halenille kolmossijan.

Kauden vaikeiden ja moninaisten vaiheiden jälkeen näkee Halen kaudessa paljon hyvääkin.

– Tiimi on tehnyt huimaa työtä koko kauden ja tietysti iso kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille. Kyllähän parhaat fanit -titteli meni taas meille. Siellä oli isoa lakanaa ja tifosoa rinteessä, joten tunnelmaa riitti jälleen, Halen kiitteli.

Ensi vuonna on Suomessa poikkeuksellisen isoa Legends-titteliä jaossa, kun Legends World Final järjestetään ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kisa ajetaan kesällä 2017 Botniaringillä. Paikalle odotetaan noin 150-200 kilpailijaa ympäri maailmaa.

– Tietysti tuon kisan voittaminen on tavoitteena meilläkin. Maailman kovimman legends-kuljettajan tittelin voittamiseksi tietysti pitää painaa mekaanikkojen kanssa kovasti hommia koko talvi, jotta oltaisiin kesällä taas iskussa, Halen kaavailee.

Pohjois-Euroopan alueen (NEZ) mestaruussarjan lopputulokset:

1. Marko Kilpiä (FIN) 641

2. Henri Tuomaala (FIN) 591

3. Aleksi Halen (FIN) 580

4. Uldis Timaks (LAT) 564

5. Victor Vorobyev (RUS) 544

6. Mathias Herten (FIN) 528

7. Konstantins Calko (LAT) 522

8. Janis Horeliks (LAT) 470

9. Miikka Riihimaa (FIN) 448

10. Johan Ahokas (FIN) 435

Teksti ja kuvat: Alex Way Racing Tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo