Rata-ajo 22.05.2019

Legends-rata-autojen historiallinen kausi alkaa – panoksena Suomen mestaruus

Legendsien ensimmäinen SM-kausi starttaa Botniaringillä viikonloppuna. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki

Legends-luokka tuli Suomeen 2000-luvun vaihteessa. Aluksi soralla, jäällä ja asfaltilla ajettu luokka on nyt kasvanut ylivoimaisesti Suomen suurimmaksi asfaltilla ajettavaksi rataluokaksi, ja tämä kausi on historiallinen. Ensimmäistä kertaa Legendseillä on SM-arvo.

Rata-SM-kaudella ajetaan viisi osakilpailuviikonloppua, yhteensä kilpailulähtöjä ajetaan kauden aikana neljätoista. Kausi alkaa Jurvan Botniaringiltä tulevana viikonloppuna ja päättyy syyskussa Alastaron kilpailuun. Rata-SM käy myös naapurimaassa, kesäkuun lopussa karavaani suuntaa Viron Pärnun radalle.

Legends SM-sarja keräsi mukaan suuren joukon kuljettajia, mukana on uusia kasvoja kartingin parista, vuosia sarjaa kiertäneitä sekä entisiä mestareita.

AKK:n rata-autoilun lajipäällikkö Pekka Säynevirta on sarjan suosiosta innoissaan ja lähettää terveiset.

– Legendsien paluu SM-sarjaan oli jo ilahduttava asia mutta kun heillä oli tahto ajaa myös Suomen mestaruudesta, joka heille myös myönnettiin, niin paketista tuli täydellinen. Legendsit ovat luokkana hyvin kiehtova ja viihdyttävä. Lähdöissä saattaa usein olla yli 40 autoa, jolloin jokaisesta sijasta käydään kovaa kamppailua. Olen todella ylpeä vallitsevasta tilanteesta ja haluan toivottaa kaikille Legends-kuljettajille oikein hyvää kautta. Vetäkää sinkki kireälle, Säynevirta innostuu.

Legends Cars Finland Ry:n puheenjohtaja Juha Nisula on tyytyväinen runsaaseen osanottoon.  Seinäjokinen nähdään myös itse radalla.

– Upeaa, vuosiin ei ole ollut näin paljoa osallistujia! Odotan mahtavaa kilpailua, kun 42 autoa ryntää ensimmäiseen mutkaan saattaa olla säpinää tiedossa. Luokan saama suosio ja kymmenkunta aivan uutta kuskia on osoitus siitä, että mukaan on helppo tulla ja maltillisilla kustannuksilla pääsee mukaan tasoltaan kovimpaan rataluokkaan, Nisula kuvailee.

– Legendsit on keihäänkärki koko Rata-autoilun SM-sarjassa. Se on luokka, joka haluaa omalla esimerkillään viedä koko SM-sarjaa eteenpäin. Kilpailu on kovaa ja meidän kuljettajat ovat maailmanluokkaa, siitä todisteena on hyvä menestys myös MM-tasolla.

– Oma tavoitteeni on voittaa Masters-luokka, ja olla kokonaistuloksissa kympin sakissa.

Edellisen kauden voittaja Jesse Kari ei ainakaan avauskilpailuun osallistu. Hopeaa napannut Pekka Seppänen sen sijaan jahtaa historiallista Suomen mestaruutta, kuten myös kolmanneksi ajanut Henri Tuomaala sekä Legendsien kautta Euro Nascar -sarjaan siirtynyt viime kauden nelonen Jesse Vartiainen.

Sarja on herättänyt kiinnostusta myös vanhoissa konkareissa, vaasalainen Markku Parkkari on lähtenyt mukaan haastamaan nuorempiaan.

– Aloitin lajin alkuvuosina, taisi olla 2003. Meitä oli kolme kaveria, minä, Raskun Jussi ja hiljattain poisnukkunut A-P Bergendahl. Moottoriurheilussa olen ollut mukana jo pitkään, maarataa ja speedwaytä ajoin jo vuonna 1971. Hienoja hetkiä Legendsien parista on paljon. MM-finaalissa olin paalupaikalla, mutta ensimmäisessä kaarteessa kilpakumppani antoi pusun ja lensin ulos radalta. Auto sai sen verran kipeää, etten enää päässyt kunnon vauhtiin, Parkkari muistelee.

– Yksi ikimuistoisimpia tilanteita sattui Botniaringillä, kun mulla pyörähti auto varikon mutkassa kyljelleen. Kerkesin juuri ulos autosta katsomaan, kun ukkoa alkoi lappaamaan ohi niin perhanasti. Kaikki onnistuivat väistämään, kunnes tuli tutun värinen auto, ratissa oli Bergendahl. A-P jysäytti suoraan mun autoon. Siinä sitä oltiin melkein koko tiimin voimin. A-P nousi autostaan, tuli ihan hiljaa istumaan mun viereen radan varteen, kaivoi tupakkamiehenä askin ajopuvun taskusta, sytytti ja totesi: “Tämä taisi olla tässä”.

Sen jälkeen Bergendahl vaihtoi lajia jokamiesluokkaan ja rallicrossiin, muistelee Parkkari tapahtumaa ja edesmennyttä ystäväänsä.

Tuleva kausi on siis ensimmäinen SM-kausi lajin historiassa. Kilpailu tulee olemaan entistäkin kovempaa, mutta yhteishenki säilyy. Sarjan osakilpailuissa ei jätetä kilpakumppania pulaan. APR Competition on Legendsien maahantuojana aina mukana kilpailuissa, mikä tuo lajille kustannustehokkuutta, sillä varikolta löytyy osa kuin osa, jos viikonloppuna jokin menee pieleen.

Kauden 2019 Rata-SM osakilpailut:

1. Botniaring 25.-26.5.
2. Ahvenisto 8.-9.6.
3. Pärnu 29.-30.6.
4. Kemora 24.-25.8.
5. Alastaro 21.-22.9.

Rata SM
Legends Cars Finland kotisivut
Facebook

Teksti: Toni Lönnroos.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo